tanskandoggi.takaisin.fi

Keskustelua Tanskandogeista
Tänään on 24.05.18 23:30:52

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia




Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 16 viestiä ]  Mene sivulle 1, 2  Seuraava
Kirjoittaja Viesti
 Viestin otsikko: Esittäydytään
ViestiLähetetty: 10.06.08 03:56:08 
Poissa
Kuola poskella

Liittynyt: 02.06.08 22:05:08
Viestit: 140
Paikkakunta: Rovaniemi
Täällä kirjoittelee vuonna 1982 syntynyt nainen kera kahden kiinanharjakoiran, miekkosen ja lauman muita sekalaisia otuksia.
Näyttelyissä on käyty muutaman kerran ja jonkin sortin kärpänen se on tainnut niiden suhteen puraista, joskaan menestystä ei olla kerätty, mutta toivottavasti edes yleisöllä on ollut hauskaa :lol: Sekaiseen laumaan kuuluu myös mm kaksi afrikkalaista kääpiösiiliä, joiden kasvatusta myös olen harrastellut, nyt tosin jäämme pitkälle tauolle kun ikä tulee molemmilla mammoilla vastaan :)

Kolmas koira on mietinnässä, tosin vasta rotua harkitaan, vuoden-kahden päässä jos kolmas sitten taloon tulisi. Aina tuossa rodun etsimisessä ja sen jälkeen vielä kasvattajankin, kestää. Rotu ei siis vieläkään ole lukkoon lyöty, tuntuu ettei sopivaa rotua yksinkertaisesti ole. Kunnes törmäsin tanskandoggiin. En koskaan ole tutustunut rotuun syvemmin, kun olen jotenkin ajatellut sen olevan jotain ihan muuta ja olinkin yllättynyt miten hyvin se sitten vastasi kriteerejäni (ainakin näin "päällisinpuolin") :shock: Ketään ei varmaan yllätä kun tuumaan seuraavaksi että sen koko on se mikä minua mietityttää valtavasti. Jotenkin minusta on käsittämätöntä että rotuja on satoja, monia eri ryhmiä ja sitten parhaiten vastaava on jättiläinen eikä sille löydy oikein minkäänlaista pienempää "vastinettakaan".. :hei_kamoon:
Mutta katsellaan ja tutustutaan :peukku:

_________________
Järjiltäni. Palaan hetken kuluttua.


Viimeksi muokannut Kanada päivämäärä 10.06.08 23:12:49, muokattu yhteensä 1 kerran

Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 10.06.08 06:07:45 
Poissa
Kuola poskella
Avatar

Liittynyt: 12.04.07 09:35:38
Viestit: 194
Paikkakunta: Vihti
Tervetuloa palstalle :) Täältä kysymällä ja juttuja lukemalla saa varmasti laajan näkökulman doggiasioista! :lol:

_________________
You don't need eyes to see - you need vision
Tarvitsemme enemmän ihmisiä jotka erikoistuvat mahdottomaan


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 10.06.08 08:57:42 
Poissa
Osaa väistellä kuolaroiskeita
Avatar

Liittynyt: 30.05.04 20:39:35
Viestit: 1773
Paikkakunta: Nurmo
Tervetuloa palstailemaan :)

_________________
On parempi että on rakastanut ja menettänyt kuin ettei olisi lainkaan rakastanut. - Lordi Tennyson


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 10.06.08 18:16:53 
Poissa
Sisäpiirissä
Avatar

Liittynyt: 20.08.04 13:05:32
Viestit: 1213
Paikkakunta: Vantaa
Jahas, taas yksi harjakoira ihminen hurahti doggeihin, täältä löytyy myös yksi :vilkuti: Ja kolmaskin harjisihminen palstalta löytyy, ainakin.

Minkäs nimisiä harjakoiria sulla on?

Niin ja tervetuloa palstalle, teit täydellisen rotuvalinnan! :lol:


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 10.06.08 19:20:22 
Poissa
Kuola poskella

Liittynyt: 02.06.08 22:05:08
Viestit: 140
Paikkakunta: Rovaniemi
^ Mie olen sun kotisivuilla käynytkin jo tonkimassa kun huomasin harjakoiria.. :mrgreen: Stormblåstensin ja Mooncrest Windyn koirat löytyypi täältä, punainen Elli ja valkoinen Ida, puutereita siis molemmat :lol:

Vielä ei siis rotuvalinta ole mitenkään varsinaisesti lukittu, vähän kahden vaihella kamppailen.. :? Mutta on tässä aikaakin, korkeintaan ensi vuoteen jos vasta alkaisi tuota itse koiran kotiin tuomista miettimään :lol:

_________________
Järjiltäni. Palaan hetken kuluttua.


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 10.06.08 22:21:38 
Poissa
Melkein sisäsiisti
Avatar

Liittynyt: 18.07.06 15:50:14
Viestit: 447
Paikkakunta: Tikkakoski
:D tere tulemast tänne joukkonn hurjaan. :P


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 12.06.08 18:22:38 
Poissa
Kuola poskella
Avatar

Liittynyt: 24.03.08 17:05:10
Viestit: 145
Paikkakunta: Kuopio
Täälläkin harjakoiran omistaja :vilkuti: Meidän päiviä piristää siis Old Chum's Indian Spirit "Vilho" ja haaveena olisi ottaa tälle energiapakkaukselle "pikku"veikka :lol: joten Kanada ota sinäkin vaan harjakoirillesi doggi kaveriksi. Itse olen aivan ihastunut tähän rotuun ja pentukuume on valtava!!

Heidi minäki kävin vakoilemassa sun kotisivuja. Ihania (enemmän tai vähemmän) karvapalloja! :) Miten on yhteiselo doggin ja harjakoirien kanssa sujunu?

_________________
Lillakarnillan American Samurai "Urho"
Kiinanharjakoira "Vilho"


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 12.06.08 19:25:39 
Poissa
Osaa väistellä kuolaroiskeita
Avatar

Liittynyt: 15.04.03 23:56:04
Viestit: 1802
Paikkakunta: Sauvo
Tervetuloa vaan joukkoon. Täällä yks joka taas puolestaan on haaveillu siitä kiinanharjakoirasta jo jkusen vuoden... Ehkä sitten kun jää eläkkeelle :BLAH:

_________________
C.I.B. Fin, N, Lt, EE Mva JV-06 V-06 Lt-10 Billy Jean Quincy Etc "Bailey"
Tellus Danes Word Behaagzier
Kennel Tellus Danes
www.facebook.com/tellus.danes


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 12.06.08 20:49:33 
Poissa
Etsii "tiikerin kestäviä" leluja
Avatar

Liittynyt: 17.01.07 18:50:14
Viestit: 716
Paikkakunta: Vantaa
Tervetuloa! Pienempää versiota.. :lol: Dogin omistajana varmaan tulisit huomaamaan, että yhtä huomaamatonta ei välttämättä aina löydäkkään..niin ja kaikkeen tottuu, mun mielestä doggi on loppujen lopuksi pieni, sitä silmä tottuu, saiskos tätä vielä suurempana, joo hevosia myytäs kyllä :D Rotikat, dobermannit yms. näyttää oikeastaan naurettavan pieniltä nykyään, sitä miettii, että onko toi jalostus ihan kohillaan :lol: Työkaveri just eilen nauroi, kun kerroin piskistä joka veti emäntänsä kumoon ja syöksy meitin Walden nenään kiinni..."se oli joku semmonen pikkutirri...ööh, joku spanieli...ööh, semmonen saksanpaimenkoiran kokonen" :mä_tiiän_paremmin:

No joo, mutta tosiaan, tervetuloa hullaantumaan !!

_________________
Tiina
Bonel Yön Lumous "Walma" 5.2.2007


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 12.06.08 20:58:22 
Poissa
Sisäpiirissä
Avatar

Liittynyt: 20.08.04 13:05:32
Viestit: 1213
Paikkakunta: Vantaa
mymmeli Tuossahan tuo. Ei noi kääpiöt tosta jättikokoisesta naskalihampaisesta kakarasta tykkää yhtään :lol: Murisee vaan. Mutta tuntuu toi pentukin olevan niin kovapäinen ettei se välitä noiden murinasta ollenkaan vaan sörkkii lisää ja sit noi kyllä hermostuukin ja rähinän säestyksellä koittaa saada kakaran kauemmas. Nova kun repii niitä karvoista, tänäänkin sille jäi tuppo suuhun kun puuterin turkista nyppäs. Kyllä ne välillä rupeaa leikkimään kaikki keskenään mutta hyvä jos edes kerran päivässä :P


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 17.06.08 19:59:38 
Poissa
Kuola poskella

Liittynyt: 02.06.08 22:05:08
Viestit: 140
Paikkakunta: Rovaniemi
Tiiju kirjoitti:
"se oli joku semmonen pikkutirri...ööh, joku spanieli...ööh, semmonen saksanpaimenkoiran kokonen" :mä_tiiän_paremmin:

:kikakika:

Juuri noin päin minua kovasti mietityttääkin että miten lie kävisi, kun dogin pentu on kuitenkin melko kokoinen ja se tuskin ymmärtää että ei ne kaverit ole ihan yhtä isoja.. :? :lol:

_________________
Järjiltäni. Palaan hetken kuluttua.


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 18.06.08 15:17:46 
Poissa
Sisäsiisti
Avatar

Liittynyt: 18.07.06 14:59:46
Viestit: 556
Paikkakunta: Alahärmä
Tiiju kirjoitti:
Työkaveri just eilen nauroi, kun kerroin piskistä joka veti emäntänsä kumoon ja syöksy meitin Walden nenään kiinni..."se oli joku semmonen pikkutirri...ööh, joku spanieli...ööh, semmonen saksanpaimenkoiran kokonen" :mä_tiiän_paremmin:


Heha, kuulostaa niin tutulta. Silmä tottuu noihin doggiloisiin niin sitten ihmiset katsoo ku kylähullua ku selittää niille paatoksella että "en mä tiiä mikä koira se oli, semmonen pikkunen, vähän niinku dobberi". :sekasin:


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 26.06.08 07:46:52 
Poissa
Kuola poskella

Liittynyt: 02.06.08 22:05:08
Viestit: 140
Paikkakunta: Rovaniemi
Nyt onkin hyvä kun on joku jolta koko ajan kyselle homman toimimisesta, miten siellä on Heidi mennyt tähän asti? Joko ollaan kavereita, pomottaako harjikset vai onko ne jo lyöty lyttyyn? :D Miten jos lähdet jonnekin jättäkö kaikki samaan tilaan vai eri huoneisiin harjikset ja pentu?

_________________
Järjiltäni. Palaan hetken kuluttua.


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 07.10.11 03:48:24 
Poissa
Kuola poskella

Liittynyt: 02.06.08 22:05:08
Viestit: 140
Paikkakunta: Rovaniemi
Niin se vain aika vierähtää, viivähti se kolmisen vuotta ja nyt on "koti koiraa vailla". Kokoonpanona tätä nykyä edelleen kaksi harjakoiraa, 7- ja 4-vuotiaat.

Kiinnostusta on koiran kanssa jäljestykseen ja tokoiluunkin, sekä tietysti ihan kainalokaveriksi (siiis voiko dogista sanoa ylipäätään kokonsa puolesta "kainalokaveri"? :lol: ) ja lenkkeilyseuraksi. Mieskin on lämmennyt "miehen kokoisen" koiran hankintaan oikein hyvin ja on jopa hiukkasen innoissaankin :wink: Suurehko, pienellä vartiointivietillä varustettu kohtalaisen rauhallinen ja ystävällinen rotu on ollut haussa ja doggihan täyttää nämä kriteerit oikein hyvin. Kerrostalossa elellään kolmiossa, välillä mukavaa mökkielämää niemen nokassa siinä vastapainona harrastellen.

Hyppäys kääpiöistä jättiin on kyllä melkoisen iso noin arkielämää ajatellen jo ihan perushoitonsa puolesta, mutta ehkäpä jos doggi taloon tulee, löydämme mukavan kasvattajan joka muistaa opastaa että doggi tarvitsee mm hieman enemmän ruokaa päivässä kuin sen kourallisen mikä nykyisellään kahdelle kääpiökoiralle jaetaan vuorokaudessa.. :lol:

_________________
Järjiltäni. Palaan hetken kuluttua.


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: Esittäydytään
ViestiLähetetty: 26.01.12 16:23:33 
Poissa
Pentulaatikossa
Avatar

Liittynyt: 05.01.10 17:22:24
Viestit: 94
Paikkakunta: Joensuu
Meilläkin dogin "kaverina" on yksi afrikkalainen kääpiösiili. :D

_________________
Johanna ja
Perfect Sunshine Estupendo "Hugo" s. 31.12.2010
http://johannasgreatdanes.webs.com/


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 16 viestiä ]  Mene sivulle 1, 2  Seuraava

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja.

Etsi tätä:
Hyppää:  
cron
POWERED_BY
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com