tanskandoggi.takaisin.fi

Keskustelua Tanskandogeista
Tänään on 20.04.18 22:17:15

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia




Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 58 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen  1, 2, 3, 4  Seuraava
Kirjoittaja Viesti
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 15.01.11 14:44:23 
Poissa
Luppakorvat tötteröllä
Avatar

Liittynyt: 18.07.05 08:23:17
Viestit: 986
Paikkakunta: Peräseinäjoki
Meidän Nasu on kodinvaihtaja, tuli meille 1.5v ikäisenä. Kasvattaja ja entinen koti kyllä kertoi meille millaista koiraa ollaan ottamas ja eroahdistusta oli ilmenny jo edellises kodiski mutta siis Nasusta luopumisen syynä oli kuitenkin ero ja kerrostaloon muutto. Ja se Nasun ahdistuminen sitte, se oli ollu meillä viikon verran ku jäi ekan kerran muiden kans ( muut kolme koiraa siis) yksin kotiin reiluksi tunniksi. Me tultiin takasi niin oven karmit oli pyöristetty, kuolattu ikkunan ja oven edusta ihan märäksi ja koko talos oli semmonen kuuma ja kostea ilma- täälä oli panikoitu. Sitten kokeiltiin tilan rajaaminen, dap, rauhoittavat ja ongelmakoirakouluttajakin kävi. 5 kk ajan Nasu kulki meidän mukana töissä, odotti siis autos koska jostain syystä autos se pysty kyllä makoilemaan panikoimatta. Ja 6kk.n harjoittelun jälkeen Nasu pystyi jäädä kotiin muiden koirien kans panikoitumatta. Mihinkään vieraaseen paikkaan ei todellakaan sitä voisi viedä hoitoon, onneksi meille pystyy tulla koirahoitaja kotiin jos tarvitaan semmosta.
Mutta koskaan ei tullu mieleen tästä meidän sinisilmästä luopua, on se vaan niin rakas- ja aikakin on kullannut jo muistot :wink: Nasu on ollu meillä jo reilun 5vuotta.

Enkä enää muista mitä ekas viestis kysyttiin ja vastasinko edes mihinkää kysymykseen :kikakika:

_________________
Iita-Ilona 07/05, Nasu 07/04 ja Vantti 12/06

Mini ja Macy 02/97- 08/11


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 15.01.11 14:46:02 
Poissa
Sisäpiirissä
Avatar

Liittynyt: 14.12.05 10:26:21
Viestit: 1275
Paikkakunta: Mikkeli
Mie henkilökohtaisesti uskon, että ihminen joka luopuu koirastaan tai laittaa sitä kiertoon ei ole koskaan palavasti halunnut koiraa saati rakastanut sitä omana perheenjäsenenään. Tottakai, on poikkeustilanteita olemassa mutta harvassahan ne ovat ja syynä silloin eivät ole mikään muutto tai muut nämä perinteiset "syyt".

Ite en vois kuvitellakaan luopuvani Rontista missään tilanteessa, ainut tilanne olisi se että en jostain syystä pystyis tarjoamaan sille enää koiran arvoista elämää. Senkin jälkeen todennäköisesti ite romahtaisin niin pahasti että luovuttaisin oman elämäni suhteen, ei mulla olis sen jälkeen enää mitään. Se on oikeastaan ihmisestä itestään kiinni miten kovasti jaksat taistella niiden asioiden eteen että sä pystyt pitää siitä sun koirasta huolen vaikka kaikki muu menis aivan päin vittua. Ja omasta arvojärjestyksestä elämästä, mitkä asiat on sulle itelles tärkeitä; tuleeko koira ennen omaa persettä vai ei jne.

Koira otetaan siinä elämäntilanteessa mikä sulla on sillon. Se voi muuttua ihan millon vaan, ja siinä kohtaa tulee se hetki kun tarvii puntaroida noita ylläolevia asioita. Karkeesti sanottuna vaikka meidän elämästä repäistynä, Rontti tuli mulle (pentuna) kun olin vakiduunissa, hetikohta esimiesasema ja kaikki rullas normien mukaisesti ihan kivasti. Sit tuli se hetki jossain vaiheessa että meillä ei ollu enää Rontin kanssa kotia. Me oltiin asunnottomia, taivas kattona. (Kyllä, tässä yhteiskunnassa voi ihan oikeesti käydä niinkin ja mua vituttaa se että ihmiset täällä perkeleen pahoinvointivaltiossa ei tajua sitä! Mutta se taas on aihe erikseen..) Ainut mun elämäntehtävä siinä kohtaa oli hoitaa Rontille joka päivä katto pään päälle, pitää huoli että sille ei tule pulaa ruuasta, antaa sille pehmeä paikka pyllynsä alle missä nukkua (koska meidän herrahan ei missään matoilla nuku :D), pitää huoli riittävästä ulkoilusta. Millään muulla ei ollu mitään väliä kun sillä et Rontilla oli hyvä olla. Ja se oli ihan se ja sama miten mie hoidin rahani siihen, mutta sitä oli oltava ja mä hoidin ne. Pidin mun elämäni tärkeimmästä asiasta huolta, paskat itestäni. Mie olisin kuollu ilman Ronttia. Ja nimittäin ihan kirjaimellisesti. Oon aina ajatellutkin että Rontilla oli tarkoitus kun se tuli mun elämään, ja kaikkeni oon sille velkaa. Rontin nyt huhtikuussa täyttäessä 6 vuotta se on mun elämän ohjenuora edelleen, asia mistä ei tingitä ja minä oon se joka vie meidät eteenpäin vaikka luotisateessa.

Siinä ehkä ajateltavaa ihmisille jotka suunnittelevat ottavansa koiraa kun koiraa. Ei niitä omia lapsiakaan laiteta kiertoon tai jätetä ruokkimatta jos rahat on vähissä. Ne hoidetaan.

_________________
tanskandogit
*Danemanian Moomintroll "Rontti" 04/2005
*RU, BALT JMVA, JV-11 Hildemar "Lurjus" 02/2011
rottweiler
*LV, EE JMVA Chameur "Ketku" 03/2012


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 15.01.11 15:50:53 
Poissa
Kuola poskella
Avatar

Liittynyt: 09.03.10 13:31:12
Viestit: 103
Paikkakunta: lpr
Jesh! :tsemii:


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 15.01.11 17:40:33 
Poissa
Sai koiran istumaan käskystä
Avatar

Liittynyt: 05.04.09 19:49:30
Viestit: 835
Paikkakunta: Kuopio
Just tämmösiä minä haluan lukea! Tarinoita, joissa ollaan valmiita tekemään mitä tahansa, että selvitään, että mennään eteenpäin! Koska omassa elämässäni olen oppinut sen, että mistä tahansa selviää, vaikka asiat sillä hetkellä tuntuisikin siltä, että ei tule mitään, en jaksa, en pysty, en voi enää. Mutta kaikesta selviää, kun vain yrittää! Mulla on kans ollut tilanteita, joissa olen miettinyt monesti, että minua ei enää olisi, jos minulla ei olisi ollut syytä yrittää ja jaksaa vaikka väkisin, rutiininomaisesti mennä eteenpäin. Mulla on ollu koirat ja lapset, joiden takia on ollut pakko nousta sängystä ja tehdä jokapäiväiset asiat, vaikka silmät ummessa, mutta ne on pakko tehdä. Ja se seuraava päivä on aina helpompi.

Luovuttaminen on pahinta mitä maailma päällään kantaa, että annetaan periksi liian helposti. Koiran kanssa eläminen on palkitsevaa ja ihanaa, vaikka on hankalia ja vaikeita aikoja, mutta kun niistä pääsee yli ja selviää niin siinä on se voittaja-fiilis mikä antaa niin paljon ja ne vaikeudet unohtuu samantien. :P

_________________
Parinkymmenen vuoden haave toteutui 15.5.2009 <3
Alder Glade's Gerlando (s.21.3.2009) "Rambo" <3


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 15.01.11 18:21:57 
Poissa
Melkein sisäsiisti
Avatar

Liittynyt: 30.04.05 17:03:31
Viestit: 408
Paikkakunta: Vilppula Pynnöskylä
Näitä juttuja luettuani on kyllä vielä pakko kommentoida, että todellakaan ei ole niin, että koirasta ei koskaan ikinä missään tilanteessa tule luopua ja että ainoa oikea ja kunnioitettava koiran omistaja on se, joka pitää koiransa hamaan hautaan asti oli tilanne mikä tahansa.

Kyllä noita ihmisiä koirineen on tullut nähtyä koulutuskentillä satoja ja vielä varmaan satoja ja niitäkin, jotka todella ovat yrittäneet vaikka mitkä keinot pärjätäkseen koiransa kanssa mutta homma ei vaan toimi.
Niin kuin meidän ihmisten välillä niin myös ihmisten ja koirien välillä aina ne kemiat ei vaan kertakaikkiaan kohtaa. Ihmisellä on aivan väärän rotuinen tai väärän viettitason omaava koira, oma elämän tilanne ja voimavarat eivät enää olekaan entisenlaiset tms. Ihmisten elämään mahtuu niin paljon kaikkea, joka voi muuttaa kaikki hienot suunnitelmat hetkessä.

Kyllä silloin, kun molemmat osapuolet eivät voi hyvin ja keinot on koetettu, on minusta myös erittäin arvostettavaa, jos tekee raskaan ratkaisun ja toteaa rehellisesti ettei enää pysty, ja antaa koiransa vaikka henkilölle joka pystyy.
toki korostan kohtaa: kun kaikki on koetettu!!

Elämä ei aina ole niin yksioikoista ja niitä vaaleanpunaisia laseja ei aina riitä kaikille...toki monilta ongelmilta säästyttäisiin kun se koiran hankinta olisi pitkällisen suunnittelun tulos ja rodun valinta myös ja erityisesti, kun ne KASVATTAJAT valitsisivat tarkasti kenelle koiria myyvät ja sanoisivat myös "ei käy, en myy" sen sijaan että ottavat vaan rahat vastaan ja sulkevat silmänsä. On turha selittää, että kun pennut muuten jää käsiin..ei riitä selitykseksi- niitä pentuja voisi tähän maailmaan tuottaa niin paljon vähemmänkin ja valikoidummin! :wink:

_________________
"Tappio on usein pelkästään väliaikainen olotila - vain luovuttaminen tekee siitä pysyvän"

BastionKing´s kennel
http://www.valtoset.com
___________________________
Aska, Valo, Edda & Storm


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 15.01.11 18:46:11 
Poissa
Sai koiran istumaan käskystä
Avatar

Liittynyt: 05.04.09 19:49:30
Viestit: 835
Paikkakunta: Kuopio
Minä en missään nimessä tarkoittanut sitä, että koira pitäisi pitää vaikka kaikki kärsii, ihmiset ja eläimet. En todellakaan. Onhan näitä nähty näitä eläinsuojelutapauksia vaikka kuinka, aivan liikaakin. Kun ei itse enää ymmärretä sitä rajaa, että nyt ei enää selvitä tästä tilanteesta. :( Mutta se raja pitää nähdä, kun KAIKKI on yritetty selviämisen eteen. Tarkoitin nimenomaan sitä, että ei pidä luovuttaa liian helposti, että _itsellä_ vain olisi hyvä ja helpompi elämä. Siinä vaiheessa jos koiran ja omistajan kemiat ei kohtaa, niin voidaanko silloin puhua aidosta rakkaudesta omaan lemmikkiin? Rakastaako joku aidosti sellaista ihmistä jonka kanssa on sukset ristissä koko ajan? :? Sen takia olisi hyvä, jos lemmikkiä hankkiessa miettisi alun alkaenkin todella tarkkaan mihin on ryhtymässä, tutustuisi omaan tulevaan lemmikkiinsä niin hyvin kuin se vain on mahdollista, kävisi pennun tai aikuisemman koiran kotona useasti ennen kuin koira tulee itselle kotiin. Että näkee omat reaktionsa ja näkee haluaako koira olla juuri sinun kanssasi.

_________________
Parinkymmenen vuoden haave toteutui 15.5.2009 <3
Alder Glade's Gerlando (s.21.3.2009) "Rambo" <3


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 16.01.11 13:59:15 
Poissa
Kuola poskella
Avatar

Liittynyt: 12.03.07 17:51:39
Viestit: 148
Paikkakunta: Vantaa
Musta taas mennään sivuratiteille jos eläintä suorastaan jo palvotaan. Eläin on kuitenkin eläin eikä verrattavissa ihmiseen..vaikka kuinka rakas perheenjäsen olisikin. Tämä niille, jotka vertaavat koirin "kiertoon laittamista" missään määrin lapsiin.

Täällä nyt moni kertoo, kuinka on pelastanut tälläisen "rescue" yksilön ja selviytynyt haasteista..se on hienoa ja nostan hattua! Keskustelu kuitenkin menee siihen suuntaan, jossa kehutaan toisia kilpaa hienosta koiranhoidosta ja sinnikkyydestä..ns sankaritarinoita. Jotta ymmärtäisimme toisiamme paremmin eikä olisi niin jyrkkiä mielipiteitä kaipaisin muitakin tarinoita luopumisesta ja niiden syistä. Itse ainakin yritän välttää äärimmäisiä mielipiteitä ja sanoja EN IKINÄ ym. koska koskaan et tiedä jos joudut puheitasi perumaan :) Ne ovat "voima" sanoja jolla pönkittää vaan sanomansa painoa..

Omasta mielestä vaatii suurta rohkeutta ajatella toisen etua oman sijasta. Olisimme mekin koiramme kanssa pärjänneet..siitä ei ollut kysymys vaan meidän kohdalla tuli tehdä ISO päätös ja HUOM! Rakkaudesta koiraan teimme päätöksen luopua. Musta se on todella EPÄitsekästä.

En puolustele yhtään ihmisiä, jotka herkästi ottavat koiran eivätkä mieti asiaa sen enempää, mutta kaikki ei aina ole musta-valkoista! Muutoi olen samaamieltä muidenkirjoittajienkanssa :lol: Helppoa ei ole olla koiran omistaja, äiti tai vaimo mutta ei sen tarvitse niin ollakkaan.

_________________
Alaunt Carling Go Go Girl 12.6.2002
Mi´Havanna Campfire 26.12.2006


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 16.01.11 15:57:57 
Poissa
Pentulaatikossa
Avatar

Liittynyt: 25.05.09 19:52:51
Viestit: 74
Paikkakunta: Jyväskylä
Kaikki mun 4 koiraa ovat tulleet aikuisina.

Ensimmäinen koira oli Virosta tuotu sekarotuinen n. 2-vuotias keskikokoinen narttu. Se oli elänyt itsenäistä elämää paikallisen kalajalostamon läheisyydessä, eli sillä ei ollut ollut omistajaa ennen minua. Näin jälkeenpäin kun mietin itseäni kun Sirin otin, en todellakaan ollut siihen valmis, enkä ymmärtänyt yhtään minkälaista koiraa olin ottamassa. Se ei ollut tottunut elämään sisällä, se oli arka, erittäin riistaviettinen ja kotiuduttuaan siitä tuli aggressiivinen muita koiria kohtaan. En koskaan saanut siitä semmoista otetta, eikä meille kehittynyt semmoista sidettä, että se olisi tuntunut omalta koiralta. 5 vuotta mentiin sillä mentaliteetilla, että minähän en koirasta luovu kun kerran sen olen ottanut! Kunnes tilanne alkoi käymään raskaaksi, kun tajusin että Sirikin kärsii tilanteesta. Sirille, luojan kiitos, löytyi juuri sopiva koti todella nopeasti. Nyt se on juuri siellä, missä pitääkin. :) Loistava koti ja mikä tärkeintä- juuri oikea omistaja!

Toinen koirani tuli n. 3-vuotiaana myöskin Virosta. Pieni terrierisekoitus uros Kasmir joka oli löytynyt Tallinnan kaduilta harhailemasta. Se oli erittäin arka alkuun, mutta meille kehittyi todella vahva side ensimmäisen 24h aikana. Siitä rohkaistuneena, otin vielä parin vuoden päästä kolmannen koiran Virosta, n. 10 kuukautisen sakemannisekoitus uroksen, Printsin, josta perhe oli luopunut kun siitä oli tullut liian iso (!). Töitä tehtiin ja pallit lähti, kuten myös Kasmirilta. Prints on sosiaalinen niin ihmisten kuin koirien kanssa. Rakastaa lapsia ja on suojeluviettinen. Molemmat pojat ovat todella vahvasti osa minua ja niistä en luopuisi ikinä, vaikka mitä ongelmia tulisi. Ne on vähän niinkuin mun jalat ja kädet, ne ei lähde kuin amputoimalla!

Kun Siri lähti, meni vuosi ja haaveilin kuitenkin vielä kolmannesta koirasta. Elämä poikien kanssa oli liian vaivatonta :BLAH: . Tanskandoggi oli päällimmäisenä mielessä, kun työkaverini doggia näin päivittäin ja rakastuin siihen. Tarkoitus oli, että ottaisin pennun joskus hamassa tulevaisuudessa, mutta Kati ottikin minuun yhteyttä yllättäen syksyllä 2009, että 10 kuinen keltainen narttu olisi vailla kotia... :shock: Kikka oli elänyt lapsiperheessä ja siitä oli selvästi pidetty todella hyvää huolta. Ongelma oli siinä, kun Kikka oli villi ja raisu leikeissään ja kaatoi lapsia kumoon. Perhe ei saanut sitä aisoihin.
Asuin 45 neliön kaksiossa silloin, mutta otin Kikan koeajalle. Alku oli hankalaa, kun doggit on niin erilaisia koiria sitten kuitenkin! Tiesin aika nopeasti, että tämä on mun koira ja että oppisimme ymmärtämään toisiamme ajan kanssa. Muutettiin muutaman kuukauden päästä isompaan asuntoon jossa nyt asutaan. Kikka on ollut mulla vuoden ja 3 kuukautta ja menoa on ollut nuoren villin plikan kanssa ja lauman kesken yhteenotoilta ei olla vältytty. En voi sanoa, ettenkö koskaan ole katunut Kikan ottamista :lol: , mutta tämä otus on myös osa minua. Se on MUN! :lakastan:

Ja vielä loppuun. Olen kuullut monenlaisia mielipiteitä ulkomailta hankituista kodittomista koirista vuosien varrella ja täälläkin foorumilla on taatusti vahvoja mielipiteitä asiasta, mutta jätetään se asia toiseen ketjuun, eiköstä niin. :)

_________________
*C'mon Chimney Girl "Kikka" s. 2.12.08

*Prints seropi Virosta s. -05
*Kasmir seropi Virosta s. -00
+akvaarioita


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 16.01.11 17:32:36 
Poissa
Sisäpiirissä
Avatar

Liittynyt: 14.12.05 10:26:21
Viestit: 1275
Paikkakunta: Mikkeli
BonojaAda kirjoitti:
Musta taas mennään sivuratiteille jos eläintä suorastaan jo palvotaan. Eläin on kuitenkin eläin eikä verrattavissa ihmiseen..vaikka kuinka rakas perheenjäsen olisikin. Tämä niille, jotka vertaavat koirin "kiertoon laittamista" missään määrin lapsiin.


Samaa mieltä siinä suhteessa että eläin on eläin ja ihmiset on ihmisiä, jos elukka käy ihmisten päälle ni kyllä siinä vaiheessa ite laittaisin varsin kylmästi potslojoo.

Mutta kyllä ite katon taas siinä suhteessa että elukka on samantapainen viaton otus kun ihmislapset, ei ne paljoa omista asioistaan pysty päättämään vaan ovat täysin muiden armoilla. Ja myöskin siinä suhteessa pystyn hyvinkin vertaamaan tämän viattoman otuksen ottamista toiseen viattomaan otukseen, ite laittaisin koiran eteenpäin ainoastaan jos en pystyis tarjoamaan koiralle sen arvoista elämää. Jos en pystyis tarjoamaan lapselle sen arvoista elämää, se lähtis kans. Nimittäin huostaan.

Ne syyt miten tähän tilanteeseen on tultu on sit kokonaan toinen juttu, onko kyse siitä että ei vaan pärjätä vai onko kyse siitä että ei pystytä huolehtimaan tai muuta vastaavaa jossa todellakin koirasta luopuminen on vain koiralle itselleen parempi vaihtoehto. Se todellakin on epäitsekästä.

Kodinvaihtajia on kuitenkin niin pirusti tässä maailmassa, joka päivä joku koira vaihtaa kotia, et näitä "oikeista" syistä luopujia on todella vähän siinä massassa. Sit on just tätä liibalaabaa esimerkiksi kun oho, jäinkin työttömäks, koira pois. Kyllä työtönkin perkele elättää sen koiransa jos haluaa. Just tämmöisille ihmisille tai ylipään liian heppoisin perustein koiransa pois antaville vois antaa mun puolesta niskalaukauksen.

Siinä ei oo mitään palvontaa jos taistelet sen eteen et pystyt pitää sen elukan. Siinä ei myöskään oo mitään palvontaa jos taistellaan sen eteen että pidetään omat muksut leivässä. Ne vaan yksinkertaisesti on hoidettava. Ja JOS kummassakaan tilanteessa ei pystytä enää tarjoamaan sitä elämisen arvoista elämää niin ne lähtee, oli kyseessä koira tai muksu. Ja just tätä mie tarkotan kun vertaan näitä kahta asiaa keskenään.

Ja kyllä, oon ite lapseton. Moni voi ajatella et helppo huudella. Mutta arvatkaapa minkä takia oon lapseton? Koska mie en halua lapsia itelleni. En halua antaa lapselle elämää jota se ei oo ansainnu koska mie en pysty siihen eikä mulla ole edes halua pystyä siihen. Jotenka en tee lapsia. Jos pamahtaisin nyt paksuksi niin lääkärin nro olis pikavalinnassa ja sormi vihreellä luurilla jo ennen ku testin viiva muuttuu vaaleenpunaseks. Abortti. Kylmän viileesti. Tässä kohtaa moni voi ajatella et ok, lasten vihaaja, taas helppo huudella. Ei, mie en vihaa lapsia en todellakaan, mie rakastan muksuja ja mulla on niistä helvetikseen kokemusta. Oon myös nähny sen kolikon kääntöpuolen monesti hyvinkin läheltä kun ne mukulat lähtee huostaan. Oon nähny monen monta aikuista ihmistä jotka on ikänsä viettäny laitoksissa ja lastenkodeissa. Kyllä se jäljet jättää. Jotenka minä en tee lapsia koska en pysty enkä halua pystyä antamaan niille kotia. Sitten jos joskus oon siitä varma ja mukula siunaantuu niin se on kans helevetin varma et se pentu saa parhaan mahdollisen kodin ja tapahtu mitä tapahtu ni siltä ei jää puuttuu yhtään mitään vaikka joutuisin tekemään IHAN mitä vaan.

Sama koiran kanssa. Sen minä oon ottanu ja sen vuoksi menisin vaikka luodin eteen. (Ja kyllä, tiedän miltä tuntuu seistä luodin edessä joten en puhu ihan mitä puutaheinääpaskaa hyvänsä sattuu suusta tulemaan.) Palvontaa? Ehkä ne on vain periaate- eroja? Vaiko vain eri sanamuotoja eri ihmisten ajatuksissa samaa tarkoittaville asioille? Tai sitten oon vaan luonteeltani sen verran ylpee paska että mulle perhe on tärkein, ja jos mie jonkun otan perheeseeni niin seison sen rinnalla loppuun asti eikä mun perheelle vittuile kukaan, ei naapuri eikä yhteiskunta. Ite voin ottaa loputtoman määrän paskaa niskaan mutta minun läheisten ja mun perheen ei siitä tarvihe huolehtia. Olkoot se sitten vaikka "vaan" koira. Jotenka tämän kaltainen näkemysero voi olla myös ihan omista luonteista johtuvia eroja, ne jotka miut tuntee hyvin tietää kyllä tasan että mie sanon mitä tarkotan ja pitää olla oikeesti tyhmä tai idiootti jos mun perheen/ läheisten kintuille käy kusemassa. Saattaa käydä vielä hassusti. Jotenka voihan tää mun ns ajattelutapa olla hyvinkin mun luonteestakin kiinni, ja omista kokemuksistani musta on kasvanut tällänen kovettunut ja kuolemaa pelkäämätön tarvittaessa säälimätön ihminen joka tosiaan painaa eteenpäin vaikka luotisateessa.

Josko tämä tarinointi selvensi ajatuksia siitä miksi vertaan koiran ottamista lapsiin ja seison tuon lauseen takana hamaan loppuun asti. Ja oikeastaan koko ylläoleva runosuoni kiteytyy siihen samaan lauseeseen; kun ei pystytä enää tarjoomaan sitä elämisen arvoista elämää niin ne lähtee. Joko otetaan tai laitetaan eteenpäin, mutta joka tapauksessa ne lähtee. Oli se mukula tai koira. Ja se on siinä vaiheessa jo molemmille parempi.

Ja juurikin se toinen lause mistä koko homma alkaa ja loppuu; miettikää ihmiset tarkkaan kun olette sitä koiraa ottamassa, että ette liian heppoisin perustein siitä sitten luovu. Sama ku tekis alaikäisenä hihanistiYHäitinä muksun ja koittas pitää sen samaan aikaan kun hakkaa taipeitaan mustaksi vessassa tai makaa kitkuissaan sängyn pohjalla jaksamatta nousta ylös. Kuulostaako järkevältä? Kuulostaako hienolta elämältä tarjota?

Joku voi ehkä miettiä että tää ampuu ohi aiheen ja rajusti mutta sitten kun joku satunnainen ihminen miettii vaikka sitä kodinvaihtajan ottamista ja lukee nämäkin tekstit niin ehkäpä antaa asioille aivan toisenlaista pointtiakin ja lisää ajateltavaa.

Haluan itsekin lukea kaikenlaisia tarinoita, näitä niin kutsuttuja sankaritarinoita sekä niitä tarinoita joissa koirasta on jouduttu luopumaan. En mie tuu ketään tänne ampumaan ensimmäisestä silmiin pistävästä lauseesta jossa kerrotaan koiran luopumisesta saati lukeudu niihin jotka lynkkaavat täällä kirjoittajan kun kirjoittajan koska ite ollaan niin saatanan täydellisiä. Mie oon kaikkee muuta ku täydellinen ja ehtiny elää maanpäällisessä helvetissä kaikkine koirineni. Mutta case closed koska mulla ei sitä kodinvaihtajaa ole, jotenka pahoittelen että hämmensin tätä topikkia näinkin pitkällä tekstillä. Tai no, en oikeestaan ees pahoittele, asiaahan täällä kaikki kuitenkin ovat puhuneet.

_________________
tanskandogit
*Danemanian Moomintroll "Rontti" 04/2005
*RU, BALT JMVA, JV-11 Hildemar "Lurjus" 02/2011
rottweiler
*LV, EE JMVA Chameur "Ketku" 03/2012


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 16.01.11 18:17:04 
Poissa
Sai koiran istumaan käskystä
Avatar

Liittynyt: 05.04.09 19:49:30
Viestit: 835
Paikkakunta: Kuopio
Sie puhut niin asiaa! :peukku: :taputapu: Ja hyvällä ulosannilla vielä.

Mun on pakko kans puuttua tuohon palvomis-asiaan. Ei ole minunkaan kohdalla palvomista se, että huolehdin jälkikasvustani ja koiristani, kuten myös kissoistani. Ihan yhtälailla se huolestuttaa jos koiralla on joku sairaus niin että pitää lääkärille lähteä kiikuttamaan, tai lapsella on joku sairaus mikä vaatii lääkäriä (no ei nyt korvatulehdus niinkään vedä veteläksi enää mahaa, mutta kun täälläkin on niitä vakavampiakin juttuja podettu myös lastenkin kanssa) Sehän nyt on selvä, että käytöstapoja vaaditaan niin lapsilta ku koiriltakin, ja erityisesti koirilta, koska ovat isoja kumpikin. Ei ne millään jalustalla täällä ole, eivätkä mitenkään erityis-asemassa vaikka perheenjäseniä ovatkin.

Oma pointtini tuon historiikkini kertomisella oli nimenomaan se, että hyvinkin vaikeista asioista VOI SELVITÄ. Kaikki varmaan tietää mihin viittaan jos sanon, että 3kk jälkeen jos luovuttaa, niin sillon on mun mielestä liian aikaista. En tarkota sitä, että kurjuutta pitää kestää hautaan saakka, mutta yrittää pitää jaksaa, ja se että jos oma napa on hyvinvoinnissa ensimmäisenä mielessä ni sillon todellakin ollaan hakoteillä.

Ja samoin, huhuilin jo tuolla alkumetreillä niiden lemmikeistään luopujien perään, että olisi ihan hyvä kuulla niitä oikeita tarinoita sieltä puolelta. Kokemuksia ja tuntemuksia ja varsinkin jos on käynyt niin, että on luovuttu ja sitten otettu uusi koira, kuten näitäkin näkyy olevan.. Hyvin usein vieläpä.. :hmph:

_________________
Parinkymmenen vuoden haave toteutui 15.5.2009 <3
Alder Glade's Gerlando (s.21.3.2009) "Rambo" <3


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 17.01.11 01:38:28 
Poissa
Pentulaatikossa

Liittynyt: 03.09.05 14:21:17
Viestit: 98
Tiedän vetäväni nyt pääni vadille mutta anti mennä. Nyt ei enää kykene oleen hiljaa ja naureskeleen sivusta tätä seuratessa. Allekirjoittanut kun sattuu olemaan se niin vihattu ja parjattu ensimmäisestä dogista luopunut ja uuden hommannut... Meidän stoori? Tulee pitkä ja epämieluisa tarina, mutta ehkä sen kertomalla saisin jonkun edes joskus ajattelemaan asioita hiukan toiseltakin kantilta, asiat kun ei aina mene niin kuin niiden pitäisi mennä. Ei vaikka kuinka vittumaisella pohjalaisella luonteella koittaisi niitä asioita kursia kasaan ja saada luistamaan. Mulla siis tuli monen vuoden haaveen jälkeen 2005 taloon Turo, elämäni rakkauspakkaus, edelleenkin se "once in a lifetime"-doggi. Omalla tavallaan vaikea mutta silti äärimmäisen rakas koira. Ongelmat alkoi 5kk iässä kun jouduttiin äkillisesti muuttamaan rivarista kerrostaloon, johon Turo ei sitten vahtiviettinsä ja orastavan eroahdistuksensa takia sopeutunutkaan. Lopputuloksena olikin sitten häätöuhka Turon ollessa rapian vuoden. Tätä ennen oli pamahtanut 30 000€ ulosotot ex-ukon jäljiltä, samaan aikaan avomies kiskoi piriä enemmän kuin moni keskiverto katunisti onnistuen "hoitamaan" minunkin asiat perseelleen jopa tietämättäni. Siinä sivussa hoitelin kevään ja kesän aikana velipoikaa katkolle pariin kolmeen otteeseen, hoidin ja jeesasin lakoamispisteessä olevaa veljenvaimoa sekä heidän 1.5v ja 5kk muksuja niin että pysyisivät ees mukulat hengissä. Päivät meni jotakuinkin näin : Aamulla klo 4.30 herätys, koiran kaa lenkille, 6.00 varmistus että lapset hereillä ja veljenvaimo sen verran tolkuissaan että kykenee lapsille laittaan sapuskan, 6.30 hakeen tenavat ja kohti tarhaa, siitä vitullista kyytiä bussille ja kouluun. N. klo 15 asti hermolepoa koulun penkillä josta kotiin, matkalla hoitaen puhelimitse sossun kanssa asioita ja siitä hakeen lapset ja viemään äidilleen, mikäli oli siinä kuosissa että lapset sinne pystyi jättämään. Jos ei, niin mukulat itselle tai vanhemmille hoitoon. Kotio ja jälleen lenkille. Tarkistus onko ukko käynyt kotona ja jos on niin mitä on kämpästä myyty. Kotihommat, iltapissitys ja taju pois ja sama rumba aamusta. Tässä tiivistýs meidän päivän ohjelmarungosta. Paljon jäi poiskin mutta noin se suurinpiirtein meni. Kesän aikana oma kunto alkoi ropista viemäristä alas, ei lomaa koulusta(4 viikkoa jonka ajan olin sit kuitenkin harjoittelussa) ei pientäkään hengäshdystaukoa kotona ja perheessä jylläävistä ongelmista.

Siinä kohtaa kun loppukesästä alkoi olla isännän touhut maailmalla siinä pisteessä, että meillä nukuttiin ysimillisen kanssa ja vuokraisäntä oli laittanut viimeisen varoituksensa Turon haukkumisesta poissa-ollessani kotoa oli aika miettiä miten tästä eteenpäin. Omat voimat oli siinä pisteessä etten enää nähnyt mitään muuta keinoa alkaa syntynyttä sumaa purkamaan kuin etsiä Turolle uusi koti ja laittaa ukko hoitoon. Alkusyksystä 2006 Turo sitten muutti, mulla ei enää ollut kykyä tarjota sille elämää, jonka se olisi ansainnut, etenkin vielä tuon häätöuhkan ollessa päällä. Yritettiin kyllä etsiä uutta kotia mutta aika tuli vastaan, ei onnistunut. Eroahdistukselle koitettiin kaikki mitä vain silloinen tietotaito antoi myöden, yritettiin, yritettiin ja vielä kerran yritettiin... Onnistumatta :(

seuraava syksy ja talvi on totaalinen black-out mun elämässä. Rauhoittavilla nukuin koko sen ajan. Aivan täydellinen talviuni, ei iloa ei surua ei mitään. Kaikki kipu , tuska, ilo ja onni kateissa. Sanotaan, että masentuneiden ihmisten elämästä lähtee värit ja tuoksut. Tää on totta, mä huomasin kevään tulon vasta vuonna 2009 :O

Tein 2 vuotta töitä niin, että sain elämäni raiteilleen, kaikki tähdäten siihen, että vielä jonain päivänä TD mun rinnallani kulkisi loppuun asti. Hommasin asunnon johon mahdollisesti metelöiväkin TD oli tervetullut, painoin töitä kuin hullu, sain raha-asiani kuntoon, omat voimat palautui ja tein helvetillisen työn että sain kaiken rullaamaan pitkäkestoisesti niin kuin pitääkin, siinä onnistuen 110%:sesti. 2008 aloin puhumaan että ehkä vuoden kahden päästä aika olisi kypsä koiralle. ilman Hannan apua, tukea ja lupausta seistä rinnalla , en olisi Tahvoa lähtenyt hakemaan kesällä 2009 Tanskasta. Mulla on kuitenkin tieto siitä, että jos mulle joskus käy jotain(halvaannun tai heitän lusikan nurkkaan), niin Tahvolla on toinen koti valmiina, tuki ja turva meille molemmille. Kiitos Hanna!

En ole katunut hetkeäkään Turosta luopumista, se oli sen hetkisessä elämässäni ainoa järkevä ratkaisu, tiesin että se umpisolmu jossa olin elämäni kanssa, ei aukeisi viikossa, vaan että aikaa tulisi kulumaan kohtuuttoman paljon koiran kannalta. Sen vuoksi oli kaikille, ennen kaikkea Turolle parasta, että uusi koti löytyy mahdollisimman pian.

Mun ja Tahvon elämä? Loistavaa! Mulla on täydellinen 19kk ikäinen nuorimies kotona, elämäni valo, raitapaita joka pitää mamman järjissään ja jaksaa päivästä toiseen olla aina yhtä reipas ja rakastettava. Nykyisin on vakituinen työ, uusi isompi asunto joka varta vasten Tahvoa ajatellen etsittiin ja jonka vuoksi maksan nyt tuplaten vuokraa aikaisempaan asuntoon nähden :D Se kaikki on kuitenkin sen arvoista. Työmaalla olen onnistunut saamaan fanaatikon maineen pikkujoulusesongin aikana kun työvuorolistoja tehdessäni olen muille työntekijöille ilmoittanut että on satavarma, etten yli 9 h vuoroja tee ellen itse pääse välissä käymään kotona, että mun on hoidettava Tahvo ensin, sitten työt . :BLAH:

Ja jeps, isäntä lähti ja koira tuli tilalle, en ottanut uutta riskiä, että herraskainen aiheuttaa lisää ongelmia. Nykyisin uusi mies talossa, tosin mentaliteetilla : jos ei mun ja Tahvon meno miellytä, soita saatana taxi ja lähde kaljalle.

Tässä näin kiteytettynä mun tilanteeni, turvallisuussyistä jätin pois osan 2006 vuoden henk. koht. ongelmista, Misa ymmärtää mitä tarkoitan, muiden ei tarvitsekkaan 8)


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 17.01.11 02:43:22 
Poissa
Sai koiran istumaan käskystä
Avatar

Liittynyt: 05.04.09 19:49:30
Viestit: 835
Paikkakunta: Kuopio
Tää on varmasti yks just sellanen äärilaidan tarina.

Mutta silti mulla kimpoo muutama kysymys: miks ette muuttaneet pois siitä asunnosta koiran kanssa? Ja miksei sen miehen hoitoon laittaminen tullut aikasemmin mieleen, vasta siinä vaiheessa kun ysimillisen kanssa piti nukkua? Noh, menee varmasti liian henkilökohtaiseksi, ei tarvii vastata jos tuntuu siltä, mut tämmösiä kysymyksiä mulla nyt nousi mieleen.

En laita sun päätä vadille, kiva kun uskalsit kertoa toiseltakin puolelta näkökantaa.

_________________
Parinkymmenen vuoden haave toteutui 15.5.2009 <3
Alder Glade's Gerlando (s.21.3.2009) "Rambo" <3


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 17.01.11 02:52:01 
Poissa
Pentulaatikossa

Liittynyt: 03.09.05 14:21:17
Viestit: 98
asuntoa haettiin ja haettiin, ei tärpännyt. Miehen suhteen, kaikki asiat ei ollut mun tiedossa ennen kuin silloin kesällä 2006, asioita mitä ei tajua ihmiset jotka ei ole narkkien kanssa olleet tekemisissä. Henk. koht. juttujahan nuo on, mutta so what? Oon eläny niiden asioiden kanssa ja elän edelleen, nähnyt sen elämän kurjemman puolen, kuten misakin, sen puolen, josta kovinkaan monella ei ole HAJUAKAAN (onneksi ei olekkaan). Mutta, olen sinut niiden asioiden kanssa, tehnyt omat virheeni mutta tehnyt myös paljon hyvääkin. Maksanut velkani muodossa jos toisessakin :)


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 17.01.11 03:00:43 
Poissa
Sisäpiirissä
Avatar

Liittynyt: 14.12.05 10:26:21
Viestit: 1275
Paikkakunta: Mikkeli
Leetu kirjoitti:
turvallisuussyistä jätin pois osan 2006 vuoden henk. koht. ongelmista, Misa ymmärtää mitä tarkoitan, muiden ei tarvitsekkaan 8)


Jep, ymmärrän.

jonski kirjoitti:
miks ette muuttaneet pois siitä asunnosta koiran kanssa? Ja miksei sen miehen hoitoon laittaminen tullut aikasemmin mieleen, vasta siinä vaiheessa kun ysimillisen kanssa piti nukkua?


Noista ei ihan niin vaan lähdetäkään.. Kunnon narkki on narkki joka on yleensä myös aivonsa onnistunu vetään siihen jamaan että sulla saattaa itelläs olla se haulikonpiippu ohimolla jos satut erehdyksissäs vaikka väärää miespuoleista omaa ystävääs moikkaamaan kadulla. Ja helvetin manipuloivia, siihen litskuun jäät sen äijän kaa kun ne on maailman rakastettavimpia ihmisiä selevinpäin, ihanimpia koskaan. Mut se kolikon toinen kääntöpuoli voi viedä sun oman psyykkeen mennessään, ja jäljet on aika traumaattisia.

_________________
tanskandogit
*Danemanian Moomintroll "Rontti" 04/2005
*RU, BALT JMVA, JV-11 Hildemar "Lurjus" 02/2011
rottweiler
*LV, EE JMVA Chameur "Ketku" 03/2012


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 17.01.11 03:04:19 
Poissa
Pentulaatikossa

Liittynyt: 03.09.05 14:21:17
Viestit: 98
jep, todettu narsisti... Siinä kohtaa kun kahden eri kerhon pressa soittaa tai nakittaa sut baarissa seinää vasten ukon touhujen tähden niin alkaa oikeasti yksi jos toinenkin miettimään että miten tästä eteenpäin..... :?


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 58 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen  1, 2, 3, 4  Seuraava

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja.

Etsi tätä:
Hyppää:  
cron
POWERED_BY
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com