tanskandoggi.takaisin.fi

Keskustelua Tanskandogeista
Tänään on 22.05.18 12:15:20

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia




Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 58 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen  1, 2, 3, 4
Kirjoittaja Viesti
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 12.04.11 12:44:17 
Poissa
Pentulaatikossa
Avatar

Liittynyt: 19.04.09 08:17:58
Viestit: 47
Paikkakunta: Salo
Sen verran haluaisin muistuttaa tässä, että suinkaan kaikki kodinvaihtajat eivät tule huonoista oloista. En myöskään näe sitä mitenkään kamalan suurena syntinä, jos etsii koiralle hyvän ja luotettavan uuden kodin. Tietysti jos jokainen koira lähtee kiertoon tai uusilla omistajilla järjestään menee hommat pieleen, niin jossain on isosti vikaa. Harvoin kuitenkin on näin, onneksi.

Ihana musta uros Aapo tuli meille vuosikkaana. Edellisellä omistajalla ei enää aika riittänyt töiden lisäännyttyä nuoren vilkkaan dogin kasvattamiseen ja hoitamiseen, joten hän etsi (ja löysi) nuorelle, terveelle koiralle hyvän loppuelämän kodin. Alkuun oli pientä hermostuneisuutta, piippailua ja edestakaisin kulkemista jne, välillä sisälle merkkailua ym. Kaikki tällaiset oireet jäivät kuitenkin väliaikaisiksi. Aapo sopeutui parissa kuukaudessa meidän perheen elämään kuta kuinkin täydellisesti, vaikka ei ennen juurikaan ollut edes nähnyt pieniä lapsia tai kissoja. Uskon että tähän vaikuttaa (kodinvaihdosta huolimatta) tasapainon pentuaika ja otollisessa, vastaanottavaisessa iässä tapahtunut kodinvaihto. Meidän perhe sopii Aapolle ja Aapo sopii meidän perheelle.

Elämäntilanteet nyt vaan voi muuttua, lukemattomin eri tavoin, ja ainakin mun suppean kokemuksen perusteella koiralle yleensä haetaan uutta kotia nimenomaan sen takia, että toisenlaisessa kodissa koiralla olisi parempi olla. Ajatellaan siis koiran parasta. Mun mielipide on ehdottomasti se, että jos kokee ettei koiran kanssa enää pärjää (oli syy mikä hyvänsä), niin ehdottomasti kannattaa harkita uutta kotia, eikä vaan väkisin jatkaa ja jatkaa kunnes tilanne on niin mahdoton, että monttu on ainoa vaihtoehto. Siihen mennessä on kärsinyt sekä koira että omistaja. Kodinvaihtajia ajatellen suurin ongelma on usein se uusi koti, joka ei ole tilanteeseen riittävän varautunut. On täysin ymmärrettävää, että omistajan jatkuvasti vaihtuessa koiran ongelmat helposti kasvaa ja kertautuu.

_________________
Jättiläisen Sambucus Nigra "Aapo"


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 12.04.11 15:25:10 
Poissa
Sai koiran istumaan käskystä
Avatar

Liittynyt: 19.11.07 21:56:45
Viestit: 900
Paikkakunta: Mikkeli
Juu, suurin osa kodinvaihtajista todellakin tulee normaalista perhe-elämästä... Ja uskonkin että monella on aidosti oikea syy luopua lemmikistään... Ja sehän on vain hyvä, että jos kerran omat resurssit ei riitä enään huolehtimaan karvakuonosta, niin se on jokaisen etu, että etsii tälle uuden hyvän kodin :)

_________________
Niina ja doggi Ronja, bokseri Indi ja staffi Mimmi. Sateenkaarisillalla laiskotellen Peppi <3


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 13.04.11 14:41:59 
Poissa
Pentulaatikossa
Avatar

Liittynyt: 17.04.09 07:24:18
Viestit: 18
Paikkakunta: Haparanda SWE
Piipa : naulan kantaan. :tsemii:

Meiän Minttu-Mariahan tuli meille kans vuosikkaana. Lähdin hakemaan sen kun koira tuntui jotenkin niin "ressukkarassukalta" . Mintun ex-perheessä eli 4 poikaa, kaikki alle kouluikäisiä (nuorin 2 vk kun käytiin kylässä) äiti ja isi + Kultsu. Asuivat kerrostalon oliskohan ollu 3-5 kerros ja miehen pidentyvien työpäivien takia Minttu joutui kotia vaihtaan, vaimo ei yksinkertaisesti pärjäisi energisen Mintun + Kultanennoutaja + 4 poikaa lenkillä+vaunut ja mitä kaikkea. Mikä on minun mielestä ihan ymmärrettävää.
Ennen meikäläisiä Minttu kokeili toista kotia ja viihtyi 10 h kunnes perheen mies oli soittanut että hakea koira pois, oli joutunut käymään sairaalassa paikkaamassa kätensä Mintun aikaan saannosten ( eli ilmeisesti yrittänyt olla "pomo" liian nopeasti uudelle koiralle ja koira sitä säikähtäessään nappaissut, Who Knows mikä on totuus ?? eikä ennään edes kiinnosta)

Mintusta tuli ilmoitus tänne, ja siitä sen pongasin " 1v1kk musta Tanskandoggi narttu asiantuntevaan kotiin"... Niinno, siitä asiantuntevasta en tiiä mitä tanskandoggeihin SILLOIN tuli kysymys. Muista haasteellisista koirista oli kyllä kokemusta ja doggi haaveissa siitä lähtien ku pentuna täkäläisen kasvattajan keltasen koiran näin :)

Omistaja kertoi rehellisesti kaiken mitä oli tapahtunut uuteen kotiin yrittäessä ja silti lähdin sinne koiraa katsomaan.Helsingissä ollessani huomasin että koira ei ole agressiivinen. Tarvii vain luottamusta ja aikaa ja sitähän mulla oli tälle ihanalle mömmölle.

Ja onneksi minä hullu näin sen, oletettavasti meiän Minttu-Marian toinen vaihtoehto oli piikki.

Multa ei ole lähdössä yksikään koira kiertoon , voisin sanoa oli tilanne mikä tahansa. Tulevaisuudessakin aion ottaa Kodinvaihtajia tänne meille, ja haaveina joskus lähteä hakemaan ameriikoista koditon koira kotia. Kyllä niistä kunnon kansalaisia tulee kunhan on oikeassa suhteessa RAKKAUS LUOTTAMUS KOULUTUS. Nämähän on vain koiria :) eikä tarvi ottaa niitä meloneita nenukkeihin tuosta viimisestä lauseesti ;)

_________________
Genedda Nulli Secundus 3.3.2009

Majakkasaaren Bisse 2.6.2003


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 07.10.11 08:22:53 
Poissa
Pentulaatikossa

Liittynyt: 20.07.11 17:03:42
Viestit: 10
Paikkakunta: Kempele
Kirjoittelempas minäkin meidän kodinvaihtajan tarinasta hieman tähän. Eli tuo meidän ensimmäinen doggimme, keltainen väriltään, tuli meille 4 vuotiaana, kun omistaja(vanhempi mies) joutui muuttamaan pois kodistaan. Manta tuli meille aluksi hoitoon pariksi viikoksi, mutta pian selvisi että Manta tarvitsisi loppuelämän kotia. Meiltä siis kysyttiin, josko huolisimme Mantan ihan kokonaan omaksi ja kyllähän me huolittiin. Manta sopeutui meille loistavasti, tosin kunnon luottamus rakentui sitten ajan kanssa. Onnistuimme mielestäni hyvin, vaikka rodusta tai kodinvaihtokoirista emme tuolloin juurikaan mitään tienneet. Terveellä "maalaisjärjellä" mentiin koiran kasvatuksessa ja ennenkaikkea annettiin koiralle aikaa sopeutua uuteen kotiin ja tilanteeseen. Manta oli sellainen perässä hiipijä, lähellä pysyttelijä. Selkeästi kodin vaihto jätti arvet tuohon lempeään jättiin, vaikka ihan mielettömän upea ja tervepäinen koira olikin. Manta syntyi kotikoirana(huono sana, mutta en nyt muuta tuohon keksi), eli kasvattajalla ei ollut kasvattajanimeä. Hän oli mieheni vanhempien tuttu, joten todella hyvin saatiin tietoa ihan Mantan alkumetreiltä asti, eikä mitään salailtu meiltä.

Mantan meillä ollessa tuli pari isoa asiaa, jotka vaikuttivat Mantaan syvästi. Ensin mieheni armeijaanmeno. Kun mies oli lähdössä ensimmäisiltä lomilta takaisin armeijaan, painautui Manta ihan liki miestäni eikä tahtonut erkaantua ollenkaan. Selkeästi pelkäsi menettävänsä tuon rakkaan miehen. Toinen iso asia tuli, kun esikoisemme syntyi. Mieheni oli edelleen armeijassa ja minä synnärillä. Manta joutui olemaan erossa yhtä aikaa meistä molemmista, joskin tutun ihmisen hoivissa. Kun tulin kotiin, rynni Manta panssarivaunun tavoin lähes syliini eikä lähtenyt kauas viereltäni. Hyvin Manta näistä eronhetkistä toipui sitten, kun tajusi ettei nää ihmiset lähdekään mihinkään lopullisesti. Muutama kuukausi siinä eleltiin miehen ollessa armeijassa. Ei se ehkä helppoa aina ollut pienen vauvan ja koiran kanssa hissittömässä kerrostalossa, mutta kertaakaan ei tullut mieleen luopua koirasta. Isäni sen sijaan piti itsestäänselvyytenä, että me luovutaan Mantasta kun aloin odottaa esikoistamme. :shock: Ei se kuulemma onnistu, että on noin iso koira ja vauva ja vielä mies armeijassa. Hohhoijaa.. Me muutettiinkin Mantan meillä ollessa pariin kertaan ja Manta tietysti mukana. Oltiin välillä opiskelijoita, työttömiä ja töissä käyviä, eikä nää tilanteet koiran omistamista haitanneet. Elämässä sattuu ja tapahtuu, se on ihan varma, mutta siinähän se koira elää ihmisten kanssa sattumustenkin keskellä.

Painotan siis vielä, että ymmärrän kyllä että joskus voi tulla eteen sellainen tilanne että elo koiran kanssa käy ihan mahdottomaksi, mutta harvassa sellaiset oikeasti mahdottomat tilanteet taitaa olla. Sitä en ymmärrä, että koira otetaan kovin heppoisin perustein ja samoin luovutaankin sitten kun elämään ei enää koira mahdukaan. Kun tulee vauva(siis luovutaan jo ennakkoon koirasta, vaikka koira ei olisi koskaan ollut agressiivinen), ero, muutto, työttömyyden jälkeen työllistyminen, opiskelu, näitä tavallisia asioita joita kutsutaan myöskin elämäksi.. Pahimmassa tapauksessa otetaan pian uusi koira, josta taas hetikohta luovutaan samoin syin kuin edellisestä.

Joskus muistelen lukeneeni, että uuteen kotiin sopeutuminen olisi nopeampaa, jos koira tulee ns. onnettomista oloista. Kun taas onnellisista oloista tulevalla koiralla sen uuden kodin hyvksyminen veisi kauemmin. Viisaammat kertokoot, pitääkö paikkansa.

muoks. kirotushäriöt pois


Viimeksi muokannut minttuliina päivämäärä 03.11.11 08:23:05, muokattu yhteensä 1 kerran

Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 18.10.11 23:16:17 
Poissa
Pentulaatikossa
Avatar

Liittynyt: 17.10.11 14:15:28
Viestit: 32
Paikkakunta: Jyväskylä
Piti kokonainen päivä odottaa, että pääsin vastaamaan tänne, joten tekstiä saattaa nyt sitten tulla... :BLAH: (Eli tämä on myös eka viestini koko foorumilla jeejee.)
Mutta itse asiaan, laumani neljästä koirasta kolme on kodinvaihtajia, yksi "mysteerirotuinen", lk saksanseisojan ja tanskandoggin risteytys ja puhdas doggi. Ainut suoraan kasvattajalta hankittu on näyttelylinjainen beagle.

Ensimmäinen turvakodista tullut koirani on Caro. Arvoisa Neiti Carpo, Rakkauspakkaus, Mums, Cawpo, Caapo, Carponaks - rakkaalla lapsella todellakin on monta nimeä!
Caro oli minulle tullessaan vajaat 4v, ja asunut ikänsä maalla jonkun nuoren naisen omistuksessa. Cawpo oli jätetty tarhalle, koska naisella oli niin kova tunneside Carpoon ettei pystynyt itse etsimään sille uutta kotia. Luopumisen syynä oli muutto maalta kaupunkiin opiskelemaan, ja Carponen ei olisi muka sopeutunut siihen elämään... Pyh sanon minä... Mutta Carposta tosiaan huomasi, että sitä oli kohdeltu hyvin, ja aivan selvästi lellittykkin.
Mitään ihmeempiä ongelmia ei ilmennyt, vaikka olihan Mums ymmärrettävästi alakuloinen, ja kesti ainakin vuoden, että se muuttui omaksi iloiseksi itsekseen.
Nyt Murunen on 10v mamma ja ehdottomasti se elämäni koira, yhdessä on rämmitty elämässä niin ylä- kuin alamäet ja toivottavasti on vielä monta yhteistä vuotta edessäkin päin :lakastan:
Niin ja Mums on tosiaan tämä edellämainittu mysteerirotuinen, emo on suomenajokoira, mutta isästä ei mitään tietoa. Villejä veikkauksiani isän suhteen olisi collie/tolleri/hirvikoira/samojedi/husky/saksanpaimenkoira :lol:

Kioto. Huh, Kinkkusen tarina onkin sitten aavistuksen pidempi, eikä läheskään yhtä mukava kuin Caron.
Kiuno on nyt reilut 3v sesse/doggi mix, leikattu uros.
Vuoden työttömyysjakson jälkeen olin palailemassa töihin, ja tuumasin, että siinä oli sopiva aika hankkia Carpolle kaveri, ja niinpä suuntasin kohti samaista turvakotia, josta olin ostanut Carpon. Siellä se Kioto sitten ravasi ympyrää häkissään niskakarvat pystyssä ja häntä koipien välissä, minua se ei päästänyt ensin lähellekkään, mutta Carpo hinkui päästä tervehtimään ja Kiotokin suhtauttui siihen mielenkiinnolla. Niinpä Carponen laitettiin Kinkun seuraksi häkkiin ja alkuhaisteluiden jälkeen alkoi leikkiminen. Siinä hetkessä näin jonkin pienen vilahduksen Kion todellista luonetta ja tuumasin ettei se ehkä olekkaan ihan toivoton tapaus. Hakiessani Caroa häkistä sain jo vähän koskea Kiotoon, ja jokin siinä ruipelossa sykähdytti minua. Sovittiin tarhan pitäjän kanssa, että se varaisi Kinkkua mulle seuraavaan päivään asti, jotta saisin miettiä rauhassa mitä tekisin Kion suhteen. Ja sinä iltana syntyi päätös; Kio haettaisiin seuraavana päivänä meille, uuteen kotiinsa.
Noh, se hakeminen olikin sitten helpommin sanottu kuin tehty - poika piti melko kirjaimellisesti kammeta autoon ja itse suunnilleen maata sen päällä, ettei poika ryysinyt ikkunan läpi. Onneksi olin älynnyt pyytää itselleni kuskin, eihän siitä olisi tullut mittään jos oisin itse vielä ajanutkin :lol:
Caro ja Kio tulivat myös kotona yhtähyvin juttuun kuin tarhalla, joten sen suhteen ei ollut ongelmia. Olihan Carpo tietty hieman mustis alkuunsa, kun oli tottunut olemaan Prinsessa Caro, mutta se tottui nopeasti ja selkeästi nautti seurasta.
Kiotoa hakiessa sain tarhalta edellisimmän omistajan puh.numeron, ja soitinkin sille heti ekana päivänä, että saisin tietoja Kinkusta.
Tyyppi tiesi kertoa, että ikää pojalla oli siinä vaiheessa vuosi ja ennen häntä Kiolla oli ollut kolme omistajaa ja hänellä tai edellisellä Kiotoa ei oltu leikattu, vaan sen oli täytynyt olla kasvattaja tai eka omistaja. Eikä poitsua oltu koulutettu millään muotoa. Edellinen omistaja kertoi myös, että oli vähentänyt Kioton ruoka-annoksia sillä poika oli niin energinen, ja kun se sitten nälissään alkoi varastaa ruokaa, niin omistaja laittoi hiirenloukkuja pöydille ... Sitten yksi lapsista tulikin allergiseksi ja koirasta piti luopua. Ja lehmät lentää sanon minä, tyhmäkin sen tajuaa, ettei mistään allergiasta ollut kyse.
Noh, kyllähän sen nyt tietää mitä siitä tulee, kun jätät koiran kouluttamatta - ongelmia! Entäs kun koirassa on kahta vaativaa rotua, joista toinen kasvaa suureksi ja toinen vaatii paljon liikuntaa ja virikkeitä, etkä tarjoa tätä koiralle - no ihan saletisti lisää ongelmia! Entäs sitten, kun nuori koira joutuu kiertoon, eikä kukaan keskity auttamaan sitä, vaan lykkää seuraavalle - sen asteen ongelmia, että hirvittää...

Ongelmat on pakko pistää ihan ranskalaisilla viivoilla, kun muuten menee koko yö, että kirjotan niistä :lol:
- eipä ollut poika sisäsiisti meille tullessaan
- Kio oli LAIHA, se painoi 15kg vähemmän kuin nykyään, ja selkänikamat pystyi laskemaan koskematta koiraan, kylkiluista puhumattakaan... Pahimmalta näyttivät lonkkaluut, ihan kuin ne hetkenä minä hyvänsä olisivat voineet puskea ihon läpi :cry:
- kaikki pakkautunut energia, sillä kun sesse on tarhan häkissä kuukauden, niin oh boy sitä virtaa pakkautuu ... onneksi asuttiin koirapuiston vieressä :lol:
- eroahdistus ... voi luoja sitä ulvontaa ja tuhoamisen määrää, onneksi mulla ei ollut kuin yksi seinänaapuri ja sekin kuuro :lol: ehkä muistettavimmat tuhot oli 18 rullaa vessapaperia pienenä silppuna ympäri kämppää, imurin letku pureskeltuna ihme mytyksi, kaikki kaappien ovet auki ja sisällöt pitkin lattioita ... hmm, noiden muistelu on parempi jättää tähän :tirp:
- kaikki ne henkiset vahingot, mitä kiertolaisuus oli pojalle aiheuttanut... sillä oli niin heikko itsetunto, että se alkoi nostaa jalkaa vasta reilu vuosi sitten! ei se kyllä muutenkaan tainnut tietää olevansa koira, ja meni pitkään ennen kuin Kio oppi lukemaan toisia koiria - vieläkin se on sille vaikeaa, esim leikkiessä se ei ymmärrä milloin toinen alkaa jo pelätä, vaan jatkaa vaan häseltämistä, eikä se oikein ymmärrä mitä toisten koirien murinat yms tarkoittaa
- alkuunsa oli vähän ties mitä käytöshäiriötä edellisten lisäksi; esim dominointia - kesti hetken, että Kio tajusi mun olevan pomo, kun se oli ollut ihmisten niskan päällä koko ikänsä, hihnassa kävely oli ihan vieras käsite ja muutenkaan se ei osannut yhtään mitään
- ja tietenkin ne ihan fyysiset jäljet.. Kiolla on selkeästi jäänyt kasvu kesken, sen rakenne on melko pentumainen. Leikkaus on ollut aaaaaaaivan liian aikasin, poitsu ei silleen tajua olevansa uros ja onkin sitten aina muiden panopuuna koirapuistossa, eikä se edes pistä vastaan O___O ja yksi Kiunon selkänikamista on "romahtanut" alemmas kuin muut, ell:n mukaan voi johtua siitä et Kinkkua on lyöty.. ja kovin pitkälle ei tarvitse jälkiä etsiä, kun poika pelkää harjanvartta kuollakseen..
Ja koska Kion kynsiä ei pahemmin oltu leikattu, niin etutassujen kynnet ovat huomattavan pitkät. Ajan kanssa ne ovat nyt lyhentyneen niin, etteivät ne haittaa koiraa itseään. Ell sanoi, että niitä ei kannata katkaista, sillä tällaisissa tapauksissa myös se luu kynnen sisällä on ehtinyt kasvaa eteen, ei pelkkä ydin, ja se tekee kynnen katkaisusta koiralle todella kivuliasta ja tulehdusriski on suuri.
Muuten kiertolaisuus ei ole jättänyt suurempia fyysisiä jälkiä, mutta kyseessäolevien rotujen yhdistelmä vaikuttaa kyllä terveyteen, esim. furu tulee helposti, silmät on välillä vähän ärtsynä, vilja-allergia, ja joku ihme homma tuon karvan kanssa - kun sitä puskee jostain kohdista aivan saamaristi, siis että yhdestä tupesta tulee joku ziljoona karvaa. Se ei tunnu koiraa haittaavan, muuten kuin tassuissa, mutta itseäni se kyllä kummastuttaa. (Ja ei, se ei ole yhtään samantyyppinen juttu kuin alusvilla, olen vertaillut sitä Carpoon ja Carpon turkkiin - not the same.)

Kioto nykyään: kirjaimellisesti sylikoira, luotettava kuin peruskallio, lapset saa vaikka vääntää sen korvat solmuun (kirjaimellisesti, ne on ISOT!) ja Kiu vaan tykkää, se on nykyään varsinainen unelma :lakastan: Ulkonäkö on aika pitkälti saksanseisojan, mutta isompi, ja tanskis näkkyy sitten nykyisessä luonteessa ja aavistuksen verran liikkeissä.
Töitä on painettu niska limassa verta hikoillen, mutta nyt Kioto on koira ja ehdottomasti perheenjäsen, sekä erottamaton pala minua. Ja pakko sanoa, että Kiotosta en luovu IKINÄ! Todellakin tarkoitan mitä sanon, sillä jos se tilanne tulee, että mitään muuta vaihtoehtoa ei enää ole jäljellä, kuin Kiosta luopuminen, niin se on sitten piikki. Poikaa ei voi edes viedä vieraaseen paikkaan hoitoon, niin ei se selviäisi enää niin isosta muutoksesta kuin uusi koti :(

Huoh, siinä nyt sitten olisi romaani :D Pakko kyllä jättää Helgasta kertominen seuraavaan kertaan, sillä a) nukahdan pystyyn ja b) Helgasta tulee jo itsestään varmaan tämän verran tekstiä :?
Mutta kysymyksiä saa ja kannattaa esittää, sillä kirjoitin varmaan aika epäselvästi :P

_________________
Caro ~10v seropi mamma
Kioto ~3v lk saksanseisoja/tanskandoggi, leikattu uros
Preston 1v näyttelylinjainen beagleuros
Tellus Danes Yeriel "Helga" 5v tanskandogginarttu


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 21.10.11 21:22:16 
Poissa
Sai koiran istumaan käskystä
Avatar

Liittynyt: 10.01.03 16:15:57
Viestit: 872
Paikkakunta: Riistavesi (Kuopio)
Jään mielenkiinnolla odottamaan Helgan tarinaa, Kion tarina kosketti kovasti. Ihana, että Kiolle löytyi se paras koti kuitenkin. :D


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 29.11.11 14:56:41 
Poissa
Pentulaatikossa
Avatar

Liittynyt: 01.04.10 09:59:58
Viestit: 4
Paikkakunta: yli-ii
Itse sain ensimmäisen doggini ollessani yläasteella, parivuotiaan keltaisen uroksen. Alun perin mentiin äitini kanssa pentua katsomaan, mutta tämä parivuotias sohvaperuna valloitti sydämeni siihen paikkaan, joten pentu jäi ostamatta! Taustatietoja koirasta muistan sen verran, että oli "englantilaisesta" perheestä (totteli siis käskyt myös englanniksi) ja jostain syystä oli nyt tällä kasvattaja-naisella. Narttu doggia en paikalla nähnyt, joten oletan pennun olleen jonkin sijoitusnartun jälkeläinen. Jotain pieniä "moppeja" siellä kyllä oli muissa makuuhuoneissa väksyttämässä.. (en muista mitä koiria ne oli, kun ei ne siinä vaiheessa kovinkaan jaksaneet kiinnostaa) Bico-muutti kanssani aikanaan sitten myös opiskelija soluun, jossa onneksi sai olla mukanani. Ei sitten kyllä enään oikein välittänyt pienistä koirista.. Kun Bico aikanaan jouduttiin lopettamaan, jopa isäni oli silmät punaisena, se kun oli luotettavasti toiminut mm nuorimman siskoni kävelytukena hänen opetellessa kävelemään..

Sitten 10 vuotta myöhemmin ajelimme avomieheni kanssa useampi sata kilometriä hakemaan 7v(?) "harmaaharlekiini"-uros Eetua! Paikka oli maatalon päädyssä sijaitseva kaksio, jossa asusteli äiti 1v poikansa (ja ilmeisesti miehensä?) kanssa. Lisäksi oli ollut 2 vanhaa mopsineitiä, joista toinen oli jo lopetettu. Pojalle oli puhjennut astma, joten koirista piti luopua. Niin siinä sitten huudeltiin Eetu naapurin sikalasta tonkimasta, putsattiin p*skat pois ja lähdettiin ajeleen kotia kohti.. Olihan siinä tutustelua kotosalla, kun vastassa oli 5v rottisnarttu, joka oli minulle myös tullut aikuisena kodinvaihtajan. Rottisnarttu tuli perheestä, joka oli muuttanut hissittömän kerrostalon ylempää kerrokseen ja Inka ei osannut tulla portaita alas muutoin kuin syöksymällä. Tämä olikin osaltaan vaikuttanut koirasta luopumispäätökseen. Lisäksi perheessä oli aivan pieni vauva ja Inka murisi vanhemmalle (3v?) lapselle, kun se oli niin paljon sitä "kiusannut". Meillä kerran irvisti ja murisi 7v tytölle, kielsin ja se loppu siihen. Myöhemmin saattoi mennä omia aikojaan tytön viereen nukkumaan. Lisäksi minua varoiteltiin kynsien leikkaamisesta, että se olisi "haasteellista". No, uskoin entistä omistajaa ja käytin ensimmäisen kerran nukutuksessa leikkaamaassa. Reilut 50e köyhempänä, totesin, että en kyllä tuosta lystistä rupea parin viikon välein maksamaan ja leikkasin kynnet itse. Eka kerralla Inka vähän mutisi, mutta se loppu siihen. Sen jälkeen ei ollut mitään ongelmia yksin leikata. Aiemmin oli kuulema isännän pitäny maata päällä kun emäntä oli leikannut.. No, meillä ei painimatseja tarvinnut.

Nyt molemmat kodinvaihtajan nukkuvat ikiunta, Inka meni 2viikon kuluttua Eetun nukahtamisesta.. Toinen meni vanhuuttaan, toisella el epäili kasvainta, joka olisi revennyt (kovat kivut, olisi vaatinut ison leikkauksen). Reilut 4vuotta molemmat ehtivät meillä olla, vaikka Eetun kohdalla oli alun perin vähän epäilystä, että kauankohan vielä jaksaa, kun ed omistaja mainitse sen välillä varovan lonkkaansa. Inka oli jo aiemminkin vaihtanut kotia, Eetu oli ollut pennusta saakka ed omistajallaan.

Ja kyllä minä vieläkin olen sydän auki näitä kodinvaihtajia päin, ei näistä minulla olleista kyllä yksikään ole ollut "toivoton tapaus" eikä ylitsepääsemättömiä ongelmia niiden kanssa ollut missään vaiheessa!

Ehkä minulla on joku "hyvittämistarve", kun olen itse kerran 2vuotiaan koirani myynyt. Syynä se klassinen ja tuomittu; ERO!! Kotoa pois potkittuna (avoliiton hyviä puolia.. :( ), piti katto saada pään päälle, joten tein kahta työtä (toista viikonloppuisin ja toista viikolla), "luppoajat" yritin saada amk-tutkintoa valmiiksi (sille keväälle piti valmistua). Ronja olisi joutunut olemaan ihan hirmu pitkiä aikoja yksin, enkä usko että olisin siinä tilanteessa kyennyt sille antamaan tarvitsemaansa huomiota ja virikkeitä. Kun täyden työn takana oli jo tyttären hyvinvoinnista huolehtiminen.. Ja oman pään meinas siinä vaiheessa viedä tuo kuningas alkomahooli... Vanhemmilleni en voinut enään koiraa viedä hoitoon, se oli siellä ollut jo ed kesän kun suoritin opintojen vaatimia työharjoitteluja toisella paikkakunnalla. Siellä hoidossa ollessaan oli sattunut vahinkoastuminen, jota kukaan ei minulle kertonut ennen kuin aloin ihmetellä koiran "lihomista", jolloin pikkusiskoni kertoi asiasta.. Ja nyt varmaan ihmetellään miksi koira ei minulla ollut mukana; autopahoinvointi.. Aivan JÄRKYTTÄVÄ pahoinvointi. Ei 5km päästy ettei koira oksentanut.. Eikä parin sadan matka oikein houkutellut, kun jo 80km aikana ehti nestehukka tulemaan. Kun vettä ei juonut vaikka tarjosi.
En sitten enään keksinyt muuta mahdollisuutta, kun yrittää etsiä uusi, hyvä koti. Ja sellainen löytyikin opiskelijatytön luota, joka kulki pitkät matkat junalla, jossa Ronja oli kuin kotonaan. Ja kun Ronjaa kävin myöhemmin katsomassa, ei se enään olisi kyllä mukaan lähtenytkään. Että kyllä se mun mielestä siellä oli paremmassa kodissa, koiran kannalta ajateltuna.

No, onneksi elämä on muuttunut paljon noista ajoista, vaikkei kyse olekkaan hirmu monista vuosista.

Nyt kysymys kasvattajille:
Onko nyt niin, että tanskandoggikasvattajat eivät "luovu" koiristaan? Tarkoitan siis, että kun jokin koira ei olekkaan kasvattajalle ollut oikea valinta, he pitävät koiran silti?
Kun nyt täällä ei (tietääkseni) ole kasvattajien kommentteja juurikaan näkynyt..
Kysyn tätä, koska yksi "tuttu" kasvattaja (ei td), myi pois aikuiset uroksensa (syitä en tiedä, siksi mietinkin).
Ja myös siksi kun itsellä on sellainen tilanne, että sijoituskoirani on palautunut kotiin (ei voi käyttää jalostukseen). Se ei oikein ole "rentoutunut" meillä, vaikka on nyt ollut takaisin jo puoli vuotta, on turhan alistuva ja varautunut eikä oikein opi olemaan lasten kanssa.. Me ollaan ilmeisesti liian kovaäänistä porukkaa, ed koti oli huomattavan rauhallisempi (2 aikuista ja kissa) ja koira oli siellä "onnellisempi"(?). Koira palautui meille, koska haltija muutti eri paikkakunnalle työn perässä ja työpäivät 10h + työmatkat. Jotenkin palauttaa noita vanhoja muistoja mieleen, kun näitä asioita joutuu pähkäilemään uudelleen. Tämän takia olen (melkein) saanut ensimmäiset harmaat hiukseni. Kun kyllähän tämä koira meillä lauman jatkona menee, ei siinä mitään, eikä mitään hirveitä ongelmia toisen koiran kanssa ole, mutta kun koira ei vaikuta onnelliselta.. Vaan stressaantuneelta.. :( Hyviä vinkkejä otetaan vastaa!!

Sori nyt, tuli vähän pitkä (ja sekava) vuodatus, mutta jotenkin tuntuu, että ei näistä asioista voi lyhyesti kirjoittaakaan! Ja paljon jäi kyllä poiskin, muuten olis tullut romaani ja istuisin vielä huomennakin tässä.


*muoks kirjoitushäröjä*


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 01.12.11 19:37:29 
Poissa
Pentulaatikossa
Avatar

Liittynyt: 05.01.09 11:00:07
Viestit: 12
Paikkakunta: Kotka
Minulla on ollut kaksi harlekiini narttua kodinvaihtajina aikanaan.
Ensimmäinen tuli kasvattajalta ostettuna 9kk ikäisenä joka eli virallisesti 10-vuotis synttäreihin asti.
Palautunut aikoinaan kasvattajalle pito-ongelmien vuoksi.
Rohkaistumisensa jälkeen neidistä kuoriutui mahtavan ihana ja viileä päinen kodin-ja auton vahti sekä minun bodyguard.

Toisen tanskandoggini ostin reilu kahden vuoden ikäisenä kasvattajalta jolle koira oli palautunut ajanpuutteen vuoksi.
Siinäpä sitä olikin minulla ihmettelemistä kun koira ei kertakaikkiaan meinannut tarvita minua muuhun kun jääkaapin täyttämiseen kaiken muun kun osasi itse jopa erikoiskahvalukitus jääkaapin oven avaamisen.
Koira joka pakotti minut pysähtymään kuulolle mitä koirallani oli oikeasti asiaa.
Tämän erittäin persoonallisen koiran kanssa elämistä opettaneen vei klassinen luusyöpä reilun kuukauden päästä 8-vuotiaasta.
Molemmat omanlaisiansa ja sydämessäni ovat elämäni loppuun asti.

Tulen jatkossakin ostamaan kodinvaihtajista pentuiäin ohittaneita joiden kanssa muuta puuhasteltavaa kun peruspentu jutut.
Kunhan tyttäreni kasvaa sen verran ettei tapita tanskandoggia silmiin samalta tasolta,kotiamme täydentää harlekiini td tai ainakin haaveissa tosi vahvana toteuttaa.

Tähän samaan voin kirjoittaa senkin kuinka jouduin luopumaan ensin yhdessä silloisen avopuolison kanssa sovitusta sijoitus tanskandoggin pennusta.Avokkini alkoi käyttäytyä aggressiivisesti koiranpentua kohtaan ja kotielämä alkoi olla liian rajua pienelle ihanalle doggilolle.Mitään fyysistä ei pennulle ehtinyt tapahtua kun halusin suojella pikkuista.Soitin kasvattajalle joka etsi suojatilleen uuden kodin.
Vieläkin 12 vuoden jälkeen muistan kuinka kamalalta tuntui ja harmittelen asiaa.
Virheistä viisastuu.Onneksi.Eikä miehet ihmisten oloisina meillä asusta.Koirat ensin.


Viimeksi muokannut ParBes päivämäärä 25.01.12 20:53:30, muokattu yhteensä 1 kerran

Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 18.01.12 13:51:21 
Poissa
Osaa väistellä kuolaroiskeita
Avatar

Liittynyt: 30.07.04 14:18:56
Viestit: 1541
Paikkakunta: Oulu
Rescuen/Doggilinkin sivut päivittyvät vihdoin pikkuhiljaa :)

https://sites.google.com/site/tanskandoggirescue/

Kuvia ja tarinoita kodinvaihtajista (muistakin kuin Doggilinkin/Rescuen kautta) olisi mukava saada sivuille, ideana näiden julkaisemissa olisi olla apuna muille kodinvaihtajaa harkitseville, mitä ongelmia? mikä erilaista kuin pennun kanssa? mitä tulee ottaa huomioon jne? Täälläkin monella olisi jo juttu viittä vaille valmiina ..? ;) No, pakko ei tietenkään ole, tämä oli vain mun idis :)

Ja tietty niitä kuvia sinne tänne, ilman lupaa en uskalla napsia muilta kuvia niin aika tylsät ovat jos vain minun omien koirien kuvia :) Laitan maininnan että kyseessä ei ole rescue/doggilinkin koira.

Yritän tehdä osuuteni tässä omalta osaltanikin, jahka ehdin... :kännykkä:

Marika


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 31.05.12 23:07:14 
Poissa
Pentulaatikossa

Liittynyt: 01.03.11 13:02:51
Viestit: 93
Jaa. Millanin mukaan onnistumisprosentti on satakymmenen :D . Nykysen kohdalla painin ohitusten ja vieraiden lasten kanssa. Joskus toivoisin et joku uskaltais, tältä kylältä sitä tuskin tapahtuu, uskaltais tulla ja kohdata meidät,Deellä ei ole vakavaa ongelmaa olla kasvotusten taikka kävellä koiran kanssa, vaan ohitus ,etenkii jos mulla on lapset mukana. Eli siis mulle tuli ensimmäinen dogi 4veenä,rankkurin ja 2 tuttavaperheen kautta. Oli noissa 2 perheissä ja oli suuria ongelmia tuon sinisen Donnan kanssa.Tuhos tavaroita, näytteli hampaitaan,muris omistajilleen, ei päästäny lapsia ulos ovesta,rähjäs koirille jne.Hänen taustansa on täysin selvittämätön, löytyi mikkelin laajalammelta,Aliravittuna, 2 hammasta poikki ja häntä katki, kukaan ei tunnustanut omakseen.Mikkeli on pieni kaupunki ja voi vaan aavistella kenen koira hän oli. Myöhemmin törmäsin mieheen (tässä en nimeä julkaise) kaupungilla joka tuli suoraan kysymään et mistä tuon koiran oot saanu ? vastaus oli et rankkurilta ja valasin fyysiset kivut ja vahingot mitä koiralle oli aiheutettu(tuota varsinaisen liian suoraa kysymystä miettien) ja hää sano et pidä huolta tosta koirasta ja moikat. Donna oli mitä uskollisin laupein ja nöyrä koira. Ikinä ei osoittanut mulla aggressioita tai muuta ongelmaa mitä edellisissä perheissä oli ollut.Mikkelissä muistetaan tuo dogi vieläkin noista edellisistä perheistä :lol: , ja en voi uskoa et joku puhuu mun donnasta "hulluna" koirana. En voi edes kuvitella et hän tosissaan niissä perheissä teki mitä sanotaan :D . Donna oli kaukana "hullusta" :D . Meidän aika Donnan kanssa loppui kesken. Hän oli aivan mahtava! Niin rauhallinen, ja aina luki mun silmistä tilanteet. Ei mitään ongelmia koskaan. Hän lähti taivastielle jo 7 vuotiaana.Alussa ikävä oli tosi kova,Muistan ensimmäisen yön ilman Donnaa, ristin kyynelissä kädet ja rukoilin et saisin nähdä ja halata häntä edes kerran, samana yönä näin unen jossa Donna juoksi vihreän niityn halki mun luo ja halasin häntä. Tää seuraava dogi onkin sit täysin toisenlainen tapaus :lol: , eli donna avas tien mun sydämeen rodullensa ja, 10v haaveilin et joskus vielä.. 3muksua tehneenä,eronneena, yksinhuoltajana,aloin jälleen haaveilemaan dogista,aina se haave oli ollut, mut odotti aikaansa. Elämantilanteeni tähden, exän kanssa lähestymiskielloista käräjöintiä, käräjöintiä vahingonkorvauksista ja huoltajuus käräjiä ym. Elämäntilanteeni rauhoituttua,6kk olin etsinyt ja harkinnut ja varautunut olevinaan kaikkeen Ja näin ilmoituksen Donnasta. (Nimi kävi selville koiran saapumista vastaavana edellisiltana). Kuulemma lapsiin tottunut ihana lutuinen.. HÄÄ oli alkuunsakin "vähän" toisenlainen kuin aiempi Donna :lol: . Musta 1v narttu. (nyt 2v.3kk.) 2-3KODISSA OLLUT.Eroahdistusta,(Jonka onnistuin korjaamaan) ja luopuivat kuulemma sen tähden et vanhempi koira ei tullut toimeen vaan painoi päälle, koiralla oli huulet ja kaulus rei'illä. Hänet toi pariskunta. Nainen jolla Donna oli,piteli koiraa takanansa, aika peloissaan,väisteli kättään koiran kuonolta, koiran kuonolla oli jäljet kuonopannasta. Koira murisi mulle,ja hyvin vähin äänin tulivat sisälle kotiini, eivät laskeneet koiraa irti,pyynnöistäni huolimatta.Vaikka mulla oli lihapulla kädessä Dee ei uskaltanut tulla sitä ottamaan. Siinä muutama sana vaihdettiin ja muksut alko heräilee, he kysyivät montako muksua sulla on ?? Vastasin kolme ja he katsahtivat toisiinsa ja sanoivat et jospa me tästä lähdetään. Koira muutaman kerran innostuksissaan hyppi heitä vasten aika rajusti, he sanoivat etteivät ole kieltäneet, kun hää nyt vaan on sellanen.. Noh, tuo hyppimisongelma oli aika raju pitkän aikaa :lol: . Ei hypi enää.Myöskään muksuista ei neidillä kyllä tuntunut olevan kokemustakaan, innostuksissaan veti sohvapöydät nurin,sohvat lens ikkunaan ja siinä tohkeissa 2vee tytön maihin pää lattiaan, sain neitiä rauhoittumaan sisätiloissa, nyt tottelee käsimerkillä :lol: . Saati ensimmäisen hihnanlaitto, koira teki väistöliikketä päällään ja siristeli silmiään, kun puin hupparia päälle yläkautta,koira meni kylelleen lattialle säikähdyksestä. Sillon tajusin tilanteen. Eka lenkki muris kaikelle jo kaukaa. (maalla ollut). Eka lenkki häntä koipien välissä kun koiria näki,tulevina päivinä,lakaisuharja, moppi taikka imuri, hampaat irvessä muristen, hyökkäillään. Tätä EI enää tapahdu :D . jes! Soittelin ed. omistajalle sitten koirien ohitukseen liittyen, et miten IHMEESSÄ olette ohittaneet koirat, ja missä vaiheessa hihna koulutus on ym. Sanat kuului et "remmiä kylille ja turvalle niin tottelee". Mun yhteydenpito ja kyselyt loppu siihen. Sitten tulikin esiin tätä koiran peruskoulutusta, koira ei aavistanut ollenkaan mitä tarkoittaa istu.. Tän joutu opettaa kuin pienelle pentuloiselle, myös maahan käsky, tänne - käskyssä jäätiin 1.5metrin päähän siristellen silmiä ja tehden taas pään väistöliikkeitä, vaikka mulla oli palkka kädessä, motivoin ja innostin ja kehuin, koira oli hyvin epäluuloinen ET NYT TULEE REMMIÄ TAI NYRKKIÄ. Sen treenikerran jälkeen muistan tulleeni kotiin ja menin yläkertaan ja repesin itkemään.Meni 3vko,3xpvään voittaa koiran luottamus hihnan kanssa, et sillä ei tule turville.Hän oli myös silitys arka kyljistä,useita viikkoja, minkä oletin liittyvän tuohon edellisen omistajan "hihnakoulutukseen". Nyt tykkää rapsuista yllin kyllin :lol: . Dee oli myöskin hyvin hyvin dominoiva. Ensimmäinen taistelu käytiin ikkunasta,ja sohvasta,jonka edessä menee tämän kylän lenkkipolku,eli siellä sataa koiria,Kiellosta ja pannasta kiinni otettaessa kun hää rähis, tuli naps naps naps kättä kohdin, kaikki eleet ilmassa.. Vahti torppaa kuin hullu puuroo.Ikkunan sain Millaneilla takasin. Ja hemmetti se pelotti! Olin kyllä kuullut koirista, jotka haastaa ihmisen, mut en uskonut koskaan joutuvani moiseen tilanteeseen, kunnes Deetä komentaessa, hää juos talon toiselle puolelle, otti vauhtia, kaaaaiiiikki eleet ilmassa ,(karvat pystyssä,häntä ylhäällä) katso silmiin ja juos suoraan kohti,Muistin vaan Millanin sanat et kun koira tekee näin sillon ei väistytä tai peli on menetetty;hartiat taakse, vedä henkee,leuka ylös ja anna käsky! Siihen se sit pysähty 10cm mun vatsasta ja tuijotti silmiin uhmassaan et ootko tosissas ja käänty matkoihinsa. Jes! Sohva ja ikkuna oli mun! Kotona oli isot taistelut, edelliset omistajat oli valaisseet sen verran et jos pöydällä on jotakin, ruokaa, tämä neiti kyllä varastaa sen,juu niin teki, pelkästä ruuan hajusta lautasella, näytti hampaitaan ja vartioi koko keittiötä. Mun 8v muksu meni ja siivoamaan pöydän alle kaatunutta murojensa maitoa ja kappas koira oli hampaat irvessä vastassa pöydän päädyssä, minun ollessa yläkerrassa :lol: .Aijaijai niitä aikoja, nyt voi jo nauraakin :lol: . Siis ei tee tuota enää. Muutama hivenen vakampi tapaus keittiössä ja selättelyt päälle ja nyt ei ongelmaa tässäkään. Ruokailussa meni 2viikkoa, kunnes hän lakkas pakko oireisesti kuikuilemasta olkiensa yli, vartioimasta kuppiaan ja hotkimasta ruokaa! Sieltä todellakin tuli lähdöt,sieltä kupilta :lol: . Eikä tee tätäkään enää, tein hälle selväks et kukaan ei tahdo sinun ruokaas. Annoin syödä rauhassa ja lisäsin muksut lähemmäs ja lähemmäs koheltaa, myös laitoin parempaa herkkua lautaselta hälle kuppiin. Monen viikon treenin jälkeen kaikki sai olla läsnä ja pyörii siinä ympärillä kun hää syö.Jihuu!. Pisara meressä voitettu! Mut meillä ei Dee pidä vieraista muksuista ollenkaan,omat saa olla ja mennä ja tehä mitä lystää nyt, mut vieraat muksut on kova pala edelleen. Sen mukaan eletään. Eli mun 8vee tytön kaverit tulee käymään vaan kun,jaksan ottaa asian koirankoulutus fiiliksessä.. Kynsienleikkuu opeteltiin koppa päällä, eli huuli alko menee ruttuun. Kuin myös pesu. Nyt hää nauttii manikyyreistään ja pesuistaan ihan yltiömäisesti palkan toivossa :D .Sit oli nää Kauppaostosten vahtimiset muilta :lol: . Tääkin on ohi mut joskus jos sattuu jäämään pitkäks aikaa joku vaippasäkki laittamatta kaappiin, ja joku koputtaa ovelle, murrr hurrrrrr ggggrrrrhhh rääääyyhh roiskis koiskis herneet ja kaalit sieraimissa.. Tätä tapahtuu useesti sillonkin kun sitä ei ole sitä vaippa säkkiä siinä oven pielessä ja joku koputtaa ovelle,Ja sit varsinkin jos on ruokaa vielä pöydässä niin mamman herkut pitää pitää ulkopuolisilta koputtelijoilta turvassa ja meteli on kovempi... Lapsia hää vahtii vielä, Pitää ulkona silmällä kun hullu puuroosa. Joskin vähän on saatu laantuu tuota. Jos joku tulee rattaiden LÄHELLE niin pitää tumpata reippaasti keskivartaloon etenkii jos mamma ei kerkee ennakoimaan ja korjaamaan ja sanomaan ei ole mitään. Sitten tää remmirähjä osuus, ou jee, on kokeiltu koulutusta ,palkkaamista,kenttäilyä, kouluttajaa,joka sano itsensä irti meistä :lol: , sanoi vaan et kuonokoppa ja totuttaa koiriin, no helposti on sanottu, kun tämä pyöräyttelee kehollaan jos koppa on päällä. Eli Polvet on ollu muutamaan otteeseen verillä. Perässä on menty, läheltä piti tapauksia ollu. Joka aamu odotan kuitenkin lenkkiä Deen kanssa,(hullu oon) 7km kävellään, nautin niistä lenkeistä ja koira myös. Jos koiria tulee vastaan so what kierretään..Aina se ei ole mahollista.. Ainoo mitä EI olla kokeiltu on Cesar Millanin, korjaus aikeesta, selätys hyökkäyksestä. Mut uskon ja luotan siihen et Cesar Millan tietää mistä puhuu,Ja tuota kokeilen kun on taas energiaa panostaa.Sain häneltä postikortin vastauksena kirjeeseeni, Me ollaan kuulemma tapaus joka motivoi ja rohkaisee häntä viemään sanomaansa eteenpäin entistä enemmän 8) . Dee on valeraskaana tällä hetkellä,ollut alakuloinen, toissapäivänä alkoi piristymään reippaasti, oli jo normisti varastelemassa pannulappua ja tiskirättiä tiskipöydältä ja tuomassa mulle palkan toivossa :lol: kelli selällään lattialla ja pyyteli muksuja rapsuttaa vatsasta :D . Me rakastetaan Deetä ihan yhtä paljon kun ensimmäistä :lol: .Hihnakoulutus on nyt ok, kotona tottelee käsimerkeillä välittömästi :lol: . Jos joskus tuon remmirähjän sais kuriin. Tasapainosten rauhallisten koirien kanssa hää on ok. koulutus tilanteita järjestetty koirien kanssa, myös dominoivien koirien kanssa. Ja kesällä jatkuu. Tästä koira vielä tulee!Uskosin näin huoh.


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 01.06.12 06:44:36 
Poissa
Pentulaatikossa
Avatar

Liittynyt: 10.02.10 03:42:38
Viestit: 77
Paikkakunta: Jyväskylä
Huh, hurjalta kuulostaa :shock: Että sä oletkin saanut sitten koko paketin :winkuti: Ei voi muuta kuin hattua nostaa ja olalle taputtaa, tuopa tuossa kodinvaihtajilla on, harva on loppupeleissä valmis tekemään kaikkensa ja ongelma toisensa jälkeen alkamaan vääntää kättä uudesta asiasta jotta opittaisiin tavoille :tsemii:
Minä oon päässy loppupeleissä äärettömän helpolla, kodissa oli valmiina 2v narttu ja viime marraskuussa taloon tuli 4v uros -palautunut kasvattajalle pitovaikeuksien vuoksi. Olen ymmärtänyt näin, ettei Hassanin kanssa ole pärjätty ja että se on kunkkuillut miten on itse parhaaksi nähnyt -irti tai edellinen omistaja hihnan perässä roikkuen.. Liikkeistä ja motoriikasta kylläkin näki ja näkee edelleen, ettei liikunta ole ollut riittävää -ja kuikeloinen tuo on kyllä jo ihan rakenteeltaankin ja jo perimältäänkin, mutta alipainoa oli alkuunsa 15- 20kg. Nyt ollaan kuudessa kk:ssa saatu 5kg lisää painoa, ukko kun on mahdottoman nirso ja tosissaan huono syömään. Syö sen mitä syö ja loput jättää, aina saa jotain herkkusia ja läskisooseja kippoon sekottaa :BLAH: Mutta jaksan uskoa, että lihasta kun saadaan vielä kerrytettyä niin painoakin tulee... Nyt olen urakoinut pyörälenkkien eteen, jotta tuo ukon rötjä löytäisi ravaamisen taidon -käynnistä siirtyy suoraan peitsiin ja se ravi tuntui alkuunsa olevan melkein mahdoton! Pikkuhiljaa hyvä tulee ja en ole ressiä niin ottanutkaan.

Minä olisin jopa odottanut että tuo olisi testannut minua ja avomiestä enemmän -aikaisemman kodin asioista kun ei suurempaa käsitystä ollut. Pariin otteeseen tuo on minua ranteesta napannut jos on minun yli auton kontista ryysännyt (luvan odotus tuntui alkuun olevan aivan uusi käsite) ja minä heivannut niskaperseotteella konttiin takaisin -kädenväännöt noissa siis otettu muutamaan otteeseen vähän paremmin ja ovista kulkeminen sama juttu. Muutoin en koe, että olisi meikäläisen silmille pahemmin hyppinyt, kuin että tulee minun henk. koht. alueelle luvatta -minun istuessa sohvalla pönkeää seisomaan tyyliin minun jalkojen väliin ja naama sentiN päässä mun naamasta "hei mä olisin tässä nyt, HUOMAA!" Johon minä tuupannu kauemmas, että minun naamalle et pyytämättä pönkeä.

Miehen kohdalla yritti vähän rajummin, Hassanin ollessa sängyssä (koirat saa olla sängyssä silloin kun ihmiset ei ole -epäloogista juu, myönnän itsekin, mutta ei nuo sinne kyllä tunge jos ihmiset siellä on) ja miehen mennessä sänkyyn komensi koiraa alas johon Hassan ei ensikomennuksella korvaansa lotkauttanut ja toisella käskyllä nosti päätään, murisi ja yritti näykätä kädestä. Mies otti pannasta kiinni ja lattialle maaten, kolmeen kertaan piti se vääntö painia mutta siihen loppui se jurina ja sängyn omiminen.

Mutta kaiken kaikkiaan, päivääkään en ole katunut että tuon keski- ikäisen kodinvaihtajaukon meijän tupaan raijasin. Tuohon narttuun verrattuna, joka kuitenkin pennusta asti minulla ollut, Hassan on harvinaisen täyspäinen ja hyvätapainen mies :winkuti: Suuresti olisin ihmetellytkin, jos se ei mitenkään olisi rajojaan testannut. Talossa oli myös kolme kissaa, joiden kanssa ei mitn ongelmia. Siskon lapset saavat hännänheilutukset ja suukot tavatessaan ja kaikkien kavereita ollaan. Alkuun varasti pöydiltä kaiken syötävän mitä keksi, mutta sekin on loppunut. Loppupeleissä tuntuu, että nyt vasta on kunnolla kotiutunut meille ja joka asiasta ei tarvitse enää kolmeen kertaan sanoa ennen kuin muistetaan miten meillä toimittiinkaan :BLAH: Hihnassa ei pahemmin ryysää ja yksinään on maailman hyvätapaisin remmilenkkeilijä -jos lenkillä ovat molemmat, kuten yleensä ovat, narttu saa remmiräyhätessään Hassanin mukaan räyhäykseensä, mutta enemmän niin päin, että Fuuga on tartuttanut pahoja tapojaan Hassaniin kuin että se olisi ollut toisin päin.

Minä mielelläni kyllä laittaisin meidän Herra Huun tarinan tuonne Rescuelinkkiin, vaikka se tarinoista hienoin tahi dramaattisin ehkä olekaan, mutta tarina kuitenkin siitä, kuinka joka koira ei sovi joka ihmiselle ja toisen poisheitto on toisen aarre :ihku:

_________________
-------------------------------------------
PiiStar Cromwell "Hassan" s. 24.07.2007

Ikuisesti muistoissani,
PiiStar Hemera "Fuuga" 13.11.2009- 19.12.2012


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 26.04.13 20:07:59 
Poissa
Pentulaatikossa

Liittynyt: 25.04.13 11:26:26
Viestit: 2
Tämä on ollut mielenkiintoinen topicci lukea, kun ensimmäistä doggia tässä mietin ja pohdin mahdollisuutta tarjota koti jollekin vähemmän helpolle tapaukselle... :)

Haaveissa olisi kyllä saada harrastuskoira (toko erityisesti), eli ihan pienestä ipanasta alkaen päästä opettamaan ja koulimaan omien kasvatusteorioiden mukaisesti... (Ehkä tarviisi päästä taas harrastamaan koulutusjuttuja oman koiran kanssa, kun puolison italiaanoipanankin mm. "koulinut" kerjäämään tavaroita tuomalla... :winkuti: )

Toisaalta taasen haluaisi "pelastaa" jonkun mahdollisesti tietämättömiin käsiin päätyneen vuosikkaan ja katkaista mahdollisen kotikierteen... Kokemusta on kertynyt ja uskoa omiin kykyihinsä ns. ongelmalapsen kanssa, mutta toisaalta trauma edellisestä kodinvaihtajasta saa välillä näkemään omiaan jopa puolison maailman rakastavimman pikkuterrierin naamassa, joten mietityttää iso vieras koira, osaisiko varmasti luottaa omaan koiranlukutaitoonsa jo.. :|

Meille tuli reilu vuosi sitten erään kookkaan (ja sen verran harvinaisemman, että jätän kertomatta minkä) palveluskoirarodun 1,5-vuotias uros. Otus oli kuulemma asunut useamman kuukauden kasvattajallaan "oppimassa elämää" tämän otettua sen takaisin sijoutuskodista, jossa ei oltu osattu olla ja kouluttaa dominoivaa koiraa, ihan kokemattomia kun olivat. Suoraan kertoi, että Otus oli kahta ihmistä purrut, mitta tilanteet kuulosti ihan järkeenkäypiltä ja entiset omistajat syyllisiltä ko. tilanteisiin. Näiden kahden purutapauksen ja suuren dominoivuuden takia koira kuitenkin lähti tuttu kuonokoppa (=hoitokoppa :evil: ) päässä meidän mukaan ja sovittiin, että sitä pidetään nyt aluksi 24/7 päässä, ihan vain jotta ollaan varmoja ettei pureminen ole mahdollista -> voidaan olla itsevarmempia koiraa kohtaan. Kaksi kertaa se minulle rähähti, joilla molemmilla kerroin se oli joko auton takapaksissa kiinn sidottunai tai häkkiin suljettuna yöksi, eli ilman pakittamis- tai pakomahdollisuutta, joten käskyttämisellä ja tottelemisesta palkkauksella näistä "selvittiin" ja jo vuorokaudessa meillä oli oikea mussukkainen käsissämme. Kahden vuorokauden yhteiselon jälkeen uskaltauduimme jo vaihtamaan hoitokoppan metalliseen kuonokoppaan ja siitä vuorokausi niin suunnattiin eläinkauppaan ostamaan baskerville-koppaa. Sielläkin Otus oli itse aurinko, eikä kukaan ikinä olisi ulkoapäin uskonut sen voivan tarvita koppaa. Hyvin pian elo meni siihen, että koppaa käytettiin vain ulkona, ei vara venettä kaada jne.
Pari kuukautta meni ihanasti, mutta sitten sen käytös minua kohtaan muuttui. Se alkoi käyttäytyä oudosti ja murista minulle eri paikoissa ja tilanteissa, kuten kieltäytyä minun antamasta ruuasta, välillä jopa kieltäytyen tulemasta samaan huoneeseen antamani ruokakipon kanssa, pakittaen muristen tai kesken superkivan noutoleikin pysähtyä kuin seinää, ja sitten pakittaa ja murista, tms. muuta tooodella loogista... :? Käytös tuli aina ihan salamana kirkkaalta taivaalta ja alkuun myös meni ohi, mutta meni pikkuhiljaa siihen, että pyysin avokkia (jota kohtaan käyttäytyi edelleen nätisti) laittamaan sille kopan sisälläkin, jotta saisin omassa kodissa liikkua vapautuneesti. Väliaikaisesti sain rakennettua meidän suhdetta paremmaksi ohjeilla, jotka onnekkaana sain kysyttyä suoraan Victoria Stilwelliltä hänen "lavashowsaan", mutta sitten menimme kolmeksi päivää kaksin Otuksen kanssa meidän uuteen kotiin. Nuo kolme päivää meni todella hyvin, mutta kun avo tuli muuttokuorman kanssa perässä, niin eipä olisikaan Otuksen mielestä ollut minulla enää illalla mitään asiaa makkariin :shock: Tuosta sen käytös meni sitten aina vain huonommaksi ja huonommaksi, lopulta alkaen käyttäytyä omituisesti jopa avoa kohtaan. Tässä vaiheessa sanoin kasvattajalle, että en näe tässä enää paljon vaihtoehtoja, jolloin ekaa kertaa kasvattajaltakin tuli neuvoja ongelmien ratkaisuun; rauhoittavia ja kastraatio, kun "jos sillä on vaikka kipuja tai aivokasvain!!??!!"... Niihinhän ne auttaa, mutta lupasin viedä Otuksen vielä käyttäytymiseen perehtyneelle ell:lle... :BLAH: Kiitän luojaani, että tässä vaiheessa Otuksen eka omistaja alkoi kertoa asioiden oikeaa laitaa, eikä vain suruissaan kysellä meidän kuulumisia facessa. Asioiden oikean laidan paljastuminen oli itselle niin suuri helpotus, että siinä tuli ihan itku..! Oli alkanut kyseenalaistaa mm. omaa koiranlukutaitoaan, kun ei saanut mitään tolkkua Otuksen mielenliikkeistä tai -alanvaihteluista, vaan suuren aikaa tuntui kuin eläisi jonkun alienin kanssa..
Otus oli luovutusiästä lähtien käyttäytynyt "psykosti", raadellen esim. omistajansa äidin ranteen niillä 7-viikkoisen leuoilla tikkejä vaatineeseen ja ikuiset arvet jättäneeseen kuntoon ja kieltäytyen ensimmäiseen kuukauteen paniikissa poistumasta omalta pihalta.. Sen käytös oli vain pahentunut ja pahentunut, samalla kun sitä oli käytetty koirakoulussa kurssi kurssin perään ja usealla ongelmakoirakouluttajalla, joissa tuomio oli aina joko armeijakurin kaipaava dominanssiongelma tai lopetussuositus korjauskelvottoman luonnehäiriön takia. Vuoden ikään mennessä se oli täysin ilman provokaatiota ja varoitusta purrut jo yli kahtakymmentä ihmistä, näistä ainakin kerran kasvattajan todistaessa tilannetta, mutta siltikään kasvattaja ei antanut lopettaa koiraa tai suostunut ottamaan sitä takaisin. Lopulta saatuaan kuulla samanlaisista käytösongelmista kärsineen pentuesisaren joutuneen lopetetuksi poliisin toimesta, ei laskenut puru-uhristaan irti muuten, palautti omistaja koiran väkipakolla kasvattajalle. Meille ei mielestämme jäänyt vaihtoehtoja, vaan teimme parhaamme tehdäksemme Otuksen viimeisistä päivistä mahdollisimman hyviä ja onnellisia... :cry:
Koko ajan meitä oli ihmetyttänyt, että mikä ihmeen dominanssiongelma, kun jopa kaikkein raivoikkaimmillaankaan se ei osoittanut yhtään dominoivaa elettä, vaan joko välimatkaa lisääviä tai alistuvia, aggressio kun ei aina ole dominoivaa... Reilu puoli vuotta elettiin yhteiseloa, eikä tuona aikana Otus purrut onneksi ketään tai käynyt edes lähellä. Onneksi Otus oli 100% minun omistuksessa, koska kasvattajalla oli jo narttu tiedossa, jolle hän varasi yhden astumisen Otuksesta!??!! "Hassua" miten kasvattaja ei suostunut kuitenkaan sijoitussopimusta tekemään ja mahdollisesti jakamaan juridista vastuuta siitä...? :BLAH:

Kaaamean pitkä teksti ja vielä ekassa viestissä palstalle koskaan... :oops: Mutta halusin olla perusteellinen, kun vaikka jos joku haluaa mielipiteensä asiaan antaa :) Juuri tällähetkellä koiran otto ei ole ajankohtaista, koska odottelemme tietoa avon mahdollisesta kouluun pääsystä, eli muutammeko kesällä paikkakuntaa vai vaiko vain koiramyönteiseempään asuntoon. Myös tappijalkaterriinin pitäisi syksyllä pyöräyttää pennut, niin sekin vaikuttaa...

Minua kiinnostaisi myös se, että onko kellään kokemusta kodinvaihtajasta ja pikkupiskistä? Tuo italiaano alkaa kohtapuoliin olemaan vuoden ja ehkäpä jonakin päivänä tajuaa olevansa Miäs, eli ainakin teoriassa saattaisi tulla jotain sanomista mahdollisesti kovin saman ikäisen doggipojan (narttu ei ole vaihtoehto edes teoriassa, ei vain minun juttu..) kanssa, ja jokainen voi arvata miten siinä kävisi ~5kg vs. 50+kg, italiaano kun ei tajua olevansa Piäni.. :BLAH: Valvomattahan ei niitä keskenään jättäisi ihan jo sen takia, että italo nukkuu peittojen tms. sisällä, eli isompi voisi hyvinkin litistää sen jo ihan vahingossakin, mutta jos dogilla olisi tarpeeksi pitkät piuhat odottaa, että ihmiset poistaisi paikalta mahdollisesti inisemään käyvän itikan, niin sitten.. Toivonko mahdottomia? Pentu vissiin kuitenkin olisi "turvallisempi" vaihtoehto, mutta tarviisiko kuitenkaan täysin sulkea kodinvaihtajaa pois laskuista?


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 27.04.13 20:52:12 
Poissa
Pentulaatikossa

Liittynyt: 01.03.11 13:02:51
Viestit: 93
Jos sulla on jäänyt minkäänmoisia ns traumoja kyseisestä koirasta mitä kerroit,kannattaa ensin perehtyä niihin,selvitellä ne pelot,tiedostaa ne. Muistot saattaa elää ihmisen mielessä. Tulla alitajuisia pelkoja ; Kuten sanoit, et joskus trauma tuosta saa jopa puolisosi terrierin naamassa näkemään omiasi.. Koirat vaistoaa tällaiset asiat. Mielenkiintoinen tarina. Mut en juuri ymmärrä kuinka kuuluu Doggi palstalle? Erirotuinen, ja myös rodunomaisilta piirteiltään oletettavasti kyseessä ?


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 58 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen  1, 2, 3, 4

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja.

Etsi tätä:
Hyppää:  
cron
POWERED_BY
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com